Kotimatka alkakoon

Seuraavana aamuna oli aika pakata Åke ja lähteä takaisin kotia kohti. Matka sujui leppoisasti Åken ilmastoinnin huristessa tuttujen maisemien viilettäessä ohi. Matkan aikana jouduimme muutamiakin kertoja pysähtymään rautatien ylityskohtaan odottamaan että juna menee ohi. H hämmästeli junien pituutta kun 112 vaunua puksutteli ohitsemme. Tämä tosin oli kuulemma ihan vauva kunnon junien vieressä. Usein voi joutua kuulemma puolikin tuntia odottelemaan risteyksessä että koko juna on päässyt risteyksen ohi. Tuo 112 vaunua sentään suhisi ohi reippaassa 10 minuutissa.

Vaunut toisensa jälkeen jatkuivat horisonttiin asti

Mittatikut teiden varsilla kertovat tulvaveden korkeude

H oli ollut jo edellisenä päivänä hieman huonovointinen, mutta kotimatkan aikana olo vain paheni ja päätimme pysähtyä jo tutulle De Gray joen rannalla olevalle leirintäalueelle, jotta H voisi levätä hieman. Litrojen ja litrojen veden lipittämisen, oksentelunm kauniin jokimaiseman taukoammattoman tuijottamisen, ja yön unien jälkeen H:n olo olikin jo parempi ja matka voi jatkua Port Hedlandiin ruokaostoksille. H päätti ostaa myös Hydralite nimistä lisänesteytysjuomaa, jota käytetään nestehukkaan silloin kun pelkkä vesi ei tunnu riittävän. Tämä paransikin H:n oloa entisestään ja matka jatkui iltamyöhäisellä Samson Pointille.

Aamu Point Samsonilla oli perinteiseen Länsi-Australiaseen aamuun verrattaen hieman erilainen, sillä sijainnistaan niemen kärjessä johtuen, täällä voi nähdä auringon nousevan meren takaa, kun useimmissa rannikon kylissä ja kaupungeissa näkee vain kauniin auringonlaskun. Oli hienoa seurata kun aamuauringon kimaltaessa meren pintaan valaat kävivät haukkaamassa ilmaa ja hieman kauempana linnut, makrillit ja hait taistelivat aamupalastaan.

Pieni musta piste kuvan oikealla puolella on aamuauringossa pärskivä valas

Point Samson on vanha kalastajakylä, tosin nykyään kaivostyöläisten valloittama, joten kalastusmahdollisuudet olivat mainiot. Soz on aikoinaan harrastanut enemmänkin kalastusta harppuunalla, joten hän oli ottanut matkaan mukaan vanhan puisen harppuunansa ja oli nyt halukas kokeilemaan onneaan kivikkoisella rannikolla, jossa moinen kalastus oli sallittua. H ja Soz pukivat siis päälleen uimashortsit, märkäpaidat ja hanskat ja raahasivat snorkkelit ja harppunan veteen. H kun ei niin tuosta kalastusmuodosta mitään ymmärrä, nautti enemmänkin kauniista kaloista ja merenpohjasta kun taas Soz koitti löytää jotain ammuttavaa. H pysytteli koko ajan Sozin takana ja vilkuili koska jotain löytyy keihään päästä. Riittävän suurta kalaa ei kuitenkaan löytynyt, joten Soz ehdotti että voisimme koittaa napata otuksen, jonka nimeksi H kuuli Grayfish. Soz laittoi harppuunansa kivelle ja lähti hanskat kädessä pyydystämään tätä mysteeristä harmaata kalaa ja H ajatteli että johan on tilanne muuttumassa mielenkiintoiseksi, että nyt kalastetaan kaloja jo ihan paljain käsin. No hetken kivenkolojen kaivelun jälkeen Soz palasi kädessään sateenkaaren kirjava sakseton rapu. H oli hämillään, mikähän tuo sitten on? Tämä oli kuulemma se "harmaa kala". H tokaisi että johan on hölmö nimi kun eihän otus ole harmaa eikä edes kala! Kävi ilmi että H oli kuullut vähän väärin, sillä kyseessä oli Crayfish eikä Grayfish. No H:n ihmetellessä snorkkelipussissa mellastavaa rapua, Soz oli havainnut suuren kalan ja lähtenyt sen perään harppuunansa kanssa. Soz palasi ilman kalaa ja ilmoitti että nyt on aika nousta rantaan sillä hän oli osunut kalaan, mutta epäonnekseen vanha harppunankärki oli mennyt rikki ja haavoittunut kala oli päässyt karkuun, joten haiden voidaan odottaa saapuvan paikalle melko pian. Nousimme rantaan ja valmistimme ravusta lounasta ja jatkoimme sitten matkaa lähimpään kaupunkiin Karrathaan etsimään uutta keikäänkärkeä. Ostosten jälkeen matka jatkui taas eteenpäin kohti etelää.

Saalistetusta pikkuravusta rannalle pääsi vain pyrstö, joten kuva ei anna oikeaa kuvaa ravun kirjavuudesta, mutta onpahan edes kuva pyrstöstä

Seuraavan päivän aikana keräsimme hieman kilometrejä mittariin ja ajoimme 500 kilometrin matkan Carnavoniin asti, jossa pysähdyimme taas ostoksille ja tankkaamaan. Lounaalle pysähdyimme kauniille joen rannalle. Omassa rauhassamme saimme seurata mustien joutsenten ja pelikaanien lipuvan ohitsemme. Rannalla oli myös Australialaisille perinteinen puuhun sidottu köysi, jonka avulla voi heilauttaa itsensä veteen virkistymään. H ei moista halunnu kokeilla sillä köysi sattuu varpaisiin aika mukavasti ja H:n mielestä köysi oli turhan kaukana vedestä joten hän pelkäsi mätkähtävänsä maahan veden sijaan, mutta Soz näytti sentään H:lle taitojaan, jotta tämä sai kuvan miten homma hoidetaan.

Lounaan jälkeen ajoimme noin 60 kilometriä rantaa pitkin pohjoiseen Quobbaan tarkoituksenamme viettää yö siellä ja lähteä kokeilemaan kalaonnea heti aamusta. Quobba oli illalla meidän sinne saapuessamme todella tuulinen ja rantaan lyövät aallot todella korkeat. Kiipesimme rantakalliolle katsomaan Quobban erikoisuuksia, blowholeja, eli kallioon kaivertuneita luolia ja koloja, joiden läpi vesi virtaa ja pärskäytää geysiirin tapaan. Monia metrejä korkeat pärskeet olivat mahtavat ja äänet jotka kuuluivat kun vesi virtasi luolaan ja puski ulos luolan katon pienestä reiästä olivat kuin ison miehen kuorsaus. Hetken ihailun jälkeen, huonosta snorklaussäästä riippumatta päätimme kutenkin jäädä yöksi, toivoen että aamulla sää olisi parempi.

Seuraavana aamuna sää oli vielä hurjempi. Aallot pieksivät rantakallioihin suurina tyrskyinä, eikä ollut toivoakaan että olisi päässyt yhtä lähelle blowholea valokuvaa ottamaan kuin edellisenä iltana olimme hämärässä ilman kameraa olleet katsomassa. Matka jatkui 450 kilometrin ajomatkalla Kalbarriin, toivoen että sää siellä olisi hieman tyynempi. Kalbarriin päästyämme huomasimme ikäväksemme ettei sää ollut yhtään eilistä parempi kalastusta tai snorklailua ajatellen, vaan tuuli oli yhä liian voimakas. Päätimme siis nopeasti tutustua Kalbarrin pieneen herttaiseen kylään ja jatkaa sitten matkaa kotia kohti. Yön vietimme matkan varrella erään joen rannalla. Joki oli kuivuudesta johtuen murto-osa siitä mitä se joskus on ollut ja joen sillan alta löytyi mielenkiintoinen löytö, vanha 60-luvun auto, täysin ruostunut, hiekkaan hautautunut ja toinen kylki luodinreikiä täynnä. Löytö sai H:n ja Sozin keksimään tarinoita löydön takana, miten joku on autoa käyttänyt pankkiryöstössä tai vastaavassa rikollisessa toiminnassa, jonka jälkeen auto on sitten heitetty aikanaan voimakaana virtaavaan jokeen, johtolankojen piilottamiseksi. Ja nyt vasta vuosien ja vuosien jälkeen auto on taas kuivalla maalla.

Seuraavan päivän aikana matkamme jatkui takaisin Perthiin asti uutta rantatietä pisin. Sanoin kuvailemattoman mahtava reissu oli nyt takana ja oli taas aika palata arkeen. H:n onneksi matkasta on muistona sadoittain valokuvia ja ikimuistoisia kokemuksia. H kiittää ja kuittaa nyt tämän reissun odotuksiaan hienommaksi ja jää odottelemaan seuraavaa reissua.

Broomen nähtävyyksiä ja paikallista elämää

Paikallisen Broome Cupin jälkeen seuraavaa päivää vietettiin rauhallisin merkein Maxinen ja Clarkien luona. Kun alettiin keskustella mitä valmistaa illalliseksi, Clarkie keksi että voisimme hyvin lähteä kokeilemaan rapuonneamme hänen veneellään. H oli kalastamisesta pitävänä heti innokkaana lähdössä mukaan, joten H, Soz, Clarkie ja Maxine pakkasivat rapuverkot autoon ja ajoivat rantaan laskemaan venettä. Heti rannasta liikkelle lähdettyä H ihmetteli omituista kasvillisuutta veden pinnalla kunnes tajusi että nehän olivat puiden latvoja. Vuorovesi Broomessa on niin voimakas että ala- ja yläveden ero voi olla jopa 10 metriä, joten rannan lähellä kasvavat puut uppoavat vuoroveden aikana veden alle. Muutama autokin oli vähän turhan lähelle rantaa parkeerattu ja Clarkie oli huolissaan että toivottavasti eivät ole turisteja vaan ymmärtävät siirtää autonsa ennen vuoroveden laskua.

Suuntasimme veneen puiden latvojen väliin, samalla kun Max kiinnitteli pieniä syöttikaloja ja lampaankyljyksiä pyöreisiin rapuverkkoihin. H ihmetteli että johan on ravuilla delikantti maku kun pitää lampaanpaloilla heitä verkkoihin houkutella. Yhteensä 8 verkkoa laskettiin eri puiden väleihin ja verkkomerkit heitettiin aina viereiseen puuhun. Sitten ajeltiin veneellä ympyrää hetki ja odoteltiin että ravut ehtivät ruokailemaan. Kun verkkojen pudotuskierros oli tehty, oli aika ensimmäiselle nostokierrokselle. Ensimmäisen verkon nosti Soz, ja H:n ja muidenkin suureksi iloksi, verkosta löytyi suuri mutarapu joka nyt heitettiin kylmälaukkuun jäiden sekaan. Sitten jatkettiin kierrosta, mutta millään muulla verkolla ei tuntunut onnea olevan. Verkot pudotettiin takaisin ja kierroksia jatkettiin epäonnekkaasti. Kolmen kierroksen jälkeen seurue päätti alkaa nostamaan verkkoja takaisin veneeseen, vähäisestä saalista huolimatta, sillä vuorovesi oli jo alkanut vähän laskea. Vihoviimeisen verkon sai vieraana nostaa H, ja ensikertalaisen tuurilla tuosta viimeisestä verkostahan nousi kuin nousikin KAKSI rapua. Onnistunut ravustusreissu siis kuitenkin, saaliinaan kolme rapua seurue palasi kotiin valmistaakseen ravuista maittavaa paellatyyppistä illallista.

Seuraavana päivänä H tutustuu Broomeen taas vähän lisää, tällä kertaa paikallisen panimon merkeissä. Berky, Cat ja Soz vievät H:n Broomen tunnetuimpaan Matso's nimiseen panimoon lounaalle. Panimo on erittäin tunnettu erikoisesta olut-valikoimastaan, sillä tavallisen oluen lisäksi heiltä löytyy esimerkiksi, inkivääri-, mango- ja chiliolutta.

Maittavan lounaan ja mielenkiintoisten oluiden maistelun jälkeen oli aika palata kotiin ja lähteä illan ohjelmanumeroon, paikallisen tähtitieteilijän Quickyn tähtishowhun. Quicky on itseoppinut tähtien ja avaruudentuntija, joka nykyään järjestää viikottaisia iltamia, joissa hän jakaa tietämyksiään kiinnostuneille turisteille ja paikallisille vierailijoille. Paikanpäällä oli 5 suurensuurta kaukoputkea, jotka oli suunnattu taivaalle, sinäiltana näkyville mielenkiintoisille kohteille. Näistä putkien näkymistä hienoin oli ehdottomasti Saturnus, joka loisti kirkkaana kaikkine renkaineen. Quickyllä oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva, mutta helposti ymmärrettävä tapa selostaa taivaankappaleita ja tapahtumia. Hän esimerkiksi vertasi taivaankappaleiden kokoja hiekanjyviin ja hedelmiin. Etäisyydet ja valonnopeus selitettiin välimatkoilla maasta löytyvien sijaintien välillä. Mieleen jäi esimerkiksi se että mikäli ihminen pystyisi matkustamaan valonnopeudella, voisi hän siirtyä Perthistä Broomeen kolmessa sekunnissa, meillä kun matkaan meni noin 10 päivää. Lisäksi mainittiin että maapalloa lähimpään tähteen matkustaisi ihmisen tällä hetkellä kykenevällä vauhdilla n. 60000 vuotta.

Seuraava päivä on H:n toistaiseksi viimeinen päivä Broomessa, joten tämän kunniaksi aamiaisen jälkeen käydään vielä yhdellä Broomen nähtävyyksistä, vanhan sataman suurella laiturilla. Kiiruhdimme laiturille aamun vuoroveden aikaan, sillä kun vesi on matalalla, laiturin alle ja viereen jää kuoppaisen pohjan vuoksi suuria, matalia vesialtaita, joihin usein jää jumiin jos jonkinmoisia mereneläviä. H oli innoissaan nähdessään pieniä pallo- ja kissakaloja, meritähtiä sun muita. Hienoin löytö oli kuitenkin melko harvinaisenakin pidetty, pieni, erittäin myrkyllinen ja todella kaunis sinirengasmustekala. Nimensä otus saa siitä että uhattuna mustekala väläyttää kellertävässä värityksessään piileviä kirkkaan sinisiä renkaita pelottaakseen uhkaajansa pois, mikäli tämä ei kuitenkaan auta, käyttää mustekala tappavaa myrkkyänsä lamauttaakseensa toisen hengityksen. Ihmistä pistäessään mustekala aiheuttaa ihmisen koko hengityselimistön ja lihaksiston lamaantumisen n. 12 tunniksi kunnes myrkky on haihtunut. Pistosta on siis mahdollista selvitä hengissä, mikäli mukana on henkilö, joka tietää mitä tehdä, eli antaa ensiapua 12 tunnin ajan. Elukan myrkyllisyydestä oppineena H pysytteli kivien päällä altaassa kahlaamisen sijaan eikä lähtenyt sorkkimaan mustekalaa sen enempää.

Päivällä kävimme paikallisessa krokotiilipuistossa, jossa kuljimme opastetun kierroksen, jossa seurasimme kun krokot taistelivat jaettavista ruokapaloista ja kuuntelimme kertomuksia puiston sadoista krokotiileistä. Iltaa vietettiin Gantheaume Pointin rannalla, shakkia auringonlaskuun pelaten. Tämän jälkeen siirryimme ystävien kanssa illalliselle viihtyisään japanilaiseen ravintolaan.

Broome, ihana Broome

H heräsi aamulla risujen ratinaan ja päänsä nostaessaan hämmästyi kun lauma lehmiä mussutti ruohoa ihan muutaman metrin päässä H:n pedistä. Innokkaana H nappasi kameransa ja alkoi kuvaamaan niinkin kotoisia eläimiä kun lehmiä. Kun lauma eteni leirintäalueella eteenpäin oli meidän aika keittää jellybean-kahvit ja jatkaa matkaa kohti Broomea.

Tällä kertaa H ei kiivennytkään Berkyn ja Catin LandCruiseriin vaan Broomeen myös matkalla olevan Falkien 500 hevosvoiman Holdeniin. Tällä pelillä saatiinkin kurottua mukava tunti perässä ajaviin Berkyyn ja Catiin.

Perille Broomeen siis saavuttiin perjantaina iltapäivällä. Ensitöikseen H lähti hakemaan Åkea paikalliselta korjaamolta, jonne E ja L olivat sen ennen Suomeen lähtöään jättäneet. Mekaanikko oli hävittänyt auton avaimet mutta onneksemme ne löytyivät muutaman tunnin etsinnän jälkeen, sillä välin kun H kävi tervehtimässä Berkyn Broomessa asuvaa siskoa Maxinea ja hänen miestään Clarkiea. Åke oli tyttöjen jäljiltä hyvässä kunnossa, vaikkakin ehkä vähän roskaa ja mädäntynyttä ruokaa oli löydettävissä. Korjaaja oli tehnyt hyvää työtä hajonneet etuakselin tms. korjaamisessa ja kaapelistartin jälkeen Åke hyrisi taas tyytyväisenä ja kuljetti H:n illanviettoon.

Broome on aivan ihana, suhteellisen pieni japanilaisten helmenkalastajien alunperin pystyttämä kaupunki, jossa kalastus ja helmibisnes jylläävät yhä voimakkaina. Kaupungin hauskoihin ominaisuuksiin kuuluvat mielettömän kokoiset liikenneympyrät, se ettei kenelläkään ole postilaatikkoa ja se että kaupungin lentokenttä on kaupungin keskustassa, joten vähän väliä suuret ja pienet lentokoneet lentävät ylitsesi muutaman sadan metrin korkeudessa.

Ensimmäisen Broome-päivänsä H aloitti pienellä kiertoajelulla Åkensa kanssa ja ajoi suurien liikenneympyröiden läpi tarkastamaan kaupungin keskustaa, rantoja, satamaa ja torilla järjestettäviä markkinoita.

Illalla oli luvassa Broomen vuosittainen ravikisan huipennus, Broome Cup. Cup oli tavalliseen tottuneelle H:lle melkoinen yllätys. Naiset olivat pukeutuneet hienon hienoihin mekkoihin ja hiuskoristeisiin, ja mitä nuorempi nainen, sen korkeammat korot. H tunsi olonsa ehkä vähän alipukeutuneeksi matalissa tossuissaan, mutta osasi kyllä tarpeen tullessa kertoa tämän olevan hänen ensimmäinen cupinsa. Hyvä tuurisena H löysi jopa itselleen hylätyn hiuskoristeenkin ja sopeutui joukkoon taas vähän paremmin. Hauskan illan päättyessä H seurasi huvittuneena matalissa tossuissaan kun muut naiset kulkivat kotia kohti hienoissa mekoissaan kengät kädessään!

Vuorilla kiipeilyä

Heräsimme aamulla Karijinin kansallispuistossa sijaitsevan Mt Bruce nimisen vuoren alarinteestä seurassamme Berkyn veli Moscow. Heti ensimmäisissä päivänsäteissä koko seurue pakkasi reput täyteen vesipulloja ja aloitti kiipeämisen vuoren huipulle. Alkuun tie oli mukavaa, helposti käveltävää kivipolkua, vaikkakin H:lla meinasi mennä hermot kun aina kun pääsi yhden mäen ylös joutui kulkemaan puolen mäkeä alas, ja taas ylös. Noin kolmen toinen toistaan korkeamman mäen jälkeen tie kapeni olemattomaksi kivikkoiseksi rinteeksi. Jyrkkiä nousuja littuskaisilla kivikasoilla ja samanlaisia laskeutumisia, osittain jopa rinteen reunassa roikkumista. Tässä kohtaa mainittakoon että hölmönä tyttönä H otti mallia paikallisten ystäviensä pukeutumisesta rinteeseen ja jätti vaelluskenkänsä laukkuun ja lähti kiipeämään läpsyissä kuten muutkin. Koko kroppa armoa huutaen 2 tunnin ja 2 vesilitran kiipeämisen jälkeen koitti hetki ihastella hulppeata näkymää 1248 metrin korkeudesta Mount Brucen huipulta. Kun henki oli tasaantunut ja olo alkoi olla pienen aamupalan jälkeen parempi, oli aika lähteä takaisin alas. Alastulo oli tosin lähes yhtä haastava, ellei jopa osittain haastavampi, mutta toisen kahden tunnin kiipeämisen jälkeen oltiin takaisin autolla. H:n olo oli hirveä ja jalat kioeät, kunto on näemmä päässyt vähän rappeutumaan, vaikkakin on ehkä vähän eri urheilla 30 asteen helteessä. Hyviä puolia asioissa etsivänsä henkilönä H kuitenkin lohdutti itseään ajatuksella että hän tuli tänne löytämään asioita joista hän pitää ja joista hän ei pidä, ja tämä vuorien kiipeileminen tällä tavalla ei ole H:n juttu.

Raskaan kiipeämisen jälkeen H, Cat, Berky ja Soz kiipesivät vielä yhden rinteen alas ja ylös päästäkseen eräälle keitaalle vilvoittelemaan. Karijinilla söimme vielä nopean päivällisen ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa Degray Riverin leirintäalueelle.

Ja matka jatkuu

Tuulinen ja kostea aamu herätti meidät Yardi Creekillä. Yön jäljiltä kaikkialla oli hiekkaa ja kaikki auton ulkopuolelle jätetty oli aamukasteesta litimärkää. Kahvi oli loppu ja muutenkaan mikään ei tuntunut onnistuvan tuona aamuna, joten päätimme välttyä onnettomuuksilta ja jatkaa matkaa kohti Exmountia, jossa E ja L olivat viettäneet pidemmän aikaa aikaisemmin. Söimme aamiaista Exissä ja kiertelimme kaupungissa katsastamassa paikkoja, joissa Soz ja Berky olivat viettäneet aikaansa heidän asuessaan siellä töiden vuoksi reipas 10 vuotta sitten. Paljon oli kuulemma muuttunut tässä ajassa, mutta sama kylämäinen henki oli silti vielä olemassa. Kun oli taas aika jatkaa matkaa H hyppäsi puikkoihin ja ajoi seurueen sisämaahan Tom Price nimiseen kylään, jossa Berkyn veli Moscow asui vaimonsa Kellyn ja heidän ystävänsä Falkien kanssa. Ystävällisesti he majoittivat meidät luokseen, joten yö vietettiin vaihtelun sisätiloissa.

Seuraava aamu oli luksusta. Lämmin suihku, puhtaat vaatteet ja tukeva BBQ aamiainen. Se tunne kun monen monen päivän jälkeen pääsee suihkuun pesemään kaiken sen hiekan, hien, meriveden suolan, hyttysmyrkyn ja aurinkorasvan pois on sanoin kuvailemattoman ihana.

Rauhallisen aamun jälkeen päätimme lähteä kohti Karijinin kansallispuistoa. Se on yksi Länsi-Australialaisten ylpeyksistä, ja syystäkin. Ensitöiksemme kiipesimme alas jyrkkää punaista liuskaisesta kivestä muodostuvaa kalliota. Pohjalle päästyään H haukkasi vähän ylimääräistä ilmaa sillä näkymä oli kuin luonnon ihmeet kirjasta. Kaunis keidas aukeni punaisten kallioiden keskellä ja paikalliset saniaiset vihersivät kaikkialla. Jatkoimme matkaa pohjalla vielä vähän ja saavuimme toiselle keitaalle, joka oli vielä edellistäkin kauniimpi, sillä täällä oli vielä kaiken edellisen kauneuden lisäksi pieni vesiputouskin. Hyppäsimme jäätävän kylmään ja puhtaaseen lähdeveteen ja uimme vesiputoukselle. Hetken ihailun jälkeen oli aika vaihtaa keidasta eli kiivetä jyrkkä rinne takaisin ylös ja laskeutua seuraavaan keitaaseen pienen ajomatkan päässä. Kävi kyllä urheilusta tuo rinteiden kipuaminen ylös ja alas.

Yö vietettiin taas tähtien alla Karijinin leirintäalueella. Täällä etelän taivaalla näkee yöllä useita tähdenlentoja, joten tähtien katselusta on tullut täällä ihan joka iltainen perinne. H kertoo muille seuralaisilleen tuntemiaan tähtikuvioita ja kaikki yhdessä bongaavat tähdenlentoja. Näimmekin yhden maininnan arvoisen joka lensi liki koko taivaan läpi suuren suurena ja kirkkaana ja viimeiseksi halkesi kahtia ja jatkoi pienen hetken matkaansa kahtena pienenä tähdenlentona.

Seuraavana aamuna kahvi oli edelleen loppu, kaupassa käynnistä huolimatta joten aamukahvin makeuttamiseksi käytettiin Jelly Beans nimisiä karkkeja. Tässä kohtaa mainittakoon että H on oppinut syömään tomaattia sillä aamiaiseksi tarjottiin paahtoleipää, avokadolla ja tomaattiviipaleilla. Päivä kului Karijinin leirillä lepäillen ja muutamalla keitaalla käyden. Illaksi siirryimme Mount Brucen alle yöksi.

Yardi Creek

Ensimmäinen aamu Yardi Creekillä alkoi rauhallisesti rentoutuen kun kiinnitimme riippumatot aamiaispöydän ympärille ja lököilimme siinä kahvikupit kädessä reissusuunnitelmia tehden. Aamiaisen jälkeen kiipesimme poukaman reunojen kalliolle ja hyppäsimme 5 metrin pudotuksen virkistävään poukaman veteen. H ei tosin hypännyt kuin kerran koska hänelle uskoteltiin että poukamassa on krokotiilejä. Niitä ei kuitenkaan ollut ja hypystä selvittiin kunnialla.

Poukaman ylityskohta näkyy vaaleana hiekkakasana Catin vasemmalla puolella

Virkistäytymisen jälkeen lähdimme ajelulle Turqoise Baylle snorklaamaan. Ranta oli valtava ja vesi turkoosin sinistä. Näimme lisää upeita värikkäitä kaloja ja kauniita koralleja, mutta veden kova virtaus viilensi vettä todella reippaasti, joten pulahdus jäi melko lyhyeksi. Matkalla takaisin leiriin päätimme kuitenkin pysähtyä nopeasti yhdelle näköala kiellekkeelle, joka alkuun vaikutti erittäinkin tylsältä, mutta sitten alkoi tapahtua. Seurasimme kun kengurut kaivoivat itselleen hiekkaan kuoppia pysyäkseen viileänä kuumassa helteessä ja taistelivat sitten hierarkisessa järjestyksessä kuka saa olla missäkin kuopassa ajamalla toisiaan pois kaivetuista kuopista. Juuri kun olimme lähdössä takaisin leirille, huomasimme valaan polskahtavan merellä. Jäimme seuraamaan tilannetta ja ihailimme kun kaksi tai kolme valasta ensin kävivät vähän hengittelemässä ja pärskäyttelivät vettä ilmaan. Seuraavaksi he aloittivat hyppelemisen ja hyppivät kilpaa korkeita näyttäviä hyppyjä ja mätkähtäviä laskeutumisia. Hienon valas shown he lopettivat läpyttelemällä suuria eviään veteen, ikään kuin vilkuttaakseen että "Kiitos, tässä kaikki tällä kertaa".

Snorklailua ja hiekkateitä

Coral Baylle saavuttiin aamuvarhaisella ja nopean aamiaisen jälkeen H jo innokkaan veti räpylöitä jalkaan ja pesi snorkkeleita hammastahnalla. Muutama askel rannasta ja kaunis koralliriutta alkaa. H:sta tuntui kuin olisi uinut akvaariossa. Värikkäitä kalaparvia, pieniä ja puolimetrisiä kaloja uiskenteli melkein kosketusetäisyydellä. H yritti muutaman kerran sopeutua suureen kalaparveen ja uida niiden mukana voidakseen ehkä koskea yhteen mutta tyhmiä kalat eivät olleet, nopeasti tekivät vain sopivat väistöliikkeet. Hetken snorklailun jälkeen Soz huikkasi H:n luokseen katsomaan mitä hän oli löytänyt. H saapui paikalle ja suurehko kilpikonnahan se siinä rauhakseltaan uiskenteli. H innostui suuresti ja halusi seurata uutta sulavaliikkeistä ystäväänsä vaikka kuinka kauan. Mutta muulla seurueella alkoi jo märkäpaidasta riippumatta olla jo vähän kylmä, joten oli aika jättää kilppari rauhaan ja rantautua hiekalle lämmittelemään.

Matka jatkui Coral Bayltä kohti Yardi Creekiä, vain nelivetoautoille sopivalla rantatiellä, aivan rannikon hulppeiden näkymien vieressä. Matkan varrelta löytyi sadoittain termiittipesiä, kenguruja ja suuria hiekkadyynejä, joista yhden huipulle päätimme kiivetä kokeilemaan voiko hiekkamäkeä laskea pahvilaatikolla pulkan sijaan. Ei voinut.

Yardi Creekille saavuttaessa seurue koki ensimmäisen pettymyksen havaitessaan että vuorovesi oli ollut heikko jo pidemmän aikaa, sillä siinä kohtaa jossa autolla mennään yli olisi pitänyt olla jonkin verran vettä, niin että nelivedolla kuitenkin pääsee yli, mutta nyt ylityskohta oli aivan kuivaa upottavaa hiekkaa. Nelivedolla hiekkaisen poukaman ylitys sujui kuitenkin hyvin ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Tästä seurasi kuitenkin seuraava pettymys, joka kyllä koitui onneksemme kuitenkin mutta löysimme leirintäalueen, jonka ehdottomasti paras paikka, numero 16, oli vielä vapaa. Paikka oli kallion reunalla, suoralla näkymällä auringonlaskuun merenrannalla, hieman erillään muista ja jopa muut naapurit aloittivat kettuilun että mitenkäs me saatiin alueen paras paikka. Noh, innoissamme menimme paikkaa toimistosta varaamaan vain kuullaksemme että paikka on varattu jo puoli vuotta sitten, kuten kaikki muutkin alueen paikat. Harmittelimme että puolen vuoden varausaikahan vie vähän koko ajatuksen suunnitelmattomasta reissaamisesta kun pitää tarkkaan tietää missä vietetään mikäkin yö ja koska. Pettyneinä päätimme palata poukaman toiselle puolelle ja pystyttää oman leirin rannalle. Sytytimme nuotion ja istuskelimme täydessä omassa rauhassamme vuoroveden pauhatessa tähdenlentoja katsellen. Parempi näin kuin leirintäalueella muiden generaattoreiden huristessa ja taulutelevisioiden vilkkuessa asuntovaunujen ikkunoista.

Delfiinejä Monkey Miassa

Aamun sarastaessa Cat ja Berky heräsivät swagistään, eli paikallisten suosimasta teltan ja makuupussin yhdistelmästä, ja keittävät kaikille aamukahvit. Aamun askareiden ohessa pojat korjasivat auton katolla kiertävän vesiputkijärjestelmän, jotta matkan aikana saadaan helposti vettä tiskaamisen ja muihin tarpeisiin.

Matkalla kohti Monkey Miaa, pysähdyimme Nangan rannalle pikaiselle pulahtamiselle ja erälle vesipelejä. Vesi oli lämmintä ja matalaa ikuisuuksiin asti, mutta ranta oli todella kaunis. Virkistävän uinnin jälkeen matka jatkui kohti Denhamia, jossa pysähdyimme nopeasti ostoksille ja tapasimme Catin ystävät Katien ja Brianin. Nopean tervehtimisen jälkeen ajoimme 26 kilometrin päähän Monkey Miaan, kunnes tajusimme että kello on jo aika paljon eikä enää ehkä ole aikaa vuokrata kajakkia kuten tarkoitus oli, joten teimme matkan ties kuinka monennen u-käännöksen ja ajoimme takaisin Denhamin leirintäalueelle.

Seuraavana aamuna palasimme Monkey Miaan ja vuokrasimme kajakit. Meloimme n. 100m päähän rannasta kun vedessä polskahti. Sehän oli delfiini, ihan siinä 10 metrin päästä. Hetkeä myöhemmin delfiini parvi oli ympäröinyt meidät ja hyppelivät ja sukeltelivat uteliaina muutaman metrin päässä meistä. Onneksemme vielä Berky ja Cat omistavat vedenkestävän kameran, joten saimme otettua otuksista mahtavia kuvia, jopa vedenalaisia. Taustatietona tähän kohtaan että Monkey Mia on tunnettu turistitoimistaan, jossa delfiinit tulevat aivan rantaveteen ruokittavaksi muutaman kerran päivässä, joten meidät löytänyt parvi oli varmaan juuri tulossa aamiaiseltaan ja päättivät tulla katsomaan josko meillä olisi vähän lisää ruokaa jaettavaksi.

Seuraavaksi H päätti hypätä snorkkeleissaan katsahtamaan matalaa rannikkoa ja innostui kovasti kotiloravuista, jotka asustivat meren pohjassa. H luuli nostavansa kauniin kotilon lisätäkseen sen kokoelmaansa, mutta huvittuneena huomasi jonkin kurkkivan hämmästyneenä pitkillä silmillään ulos kuorestaan. Vuorotellen kurkistelevat narumaiset silmät olivat kyllä melkoinen näky. Sitten rapu-raukka asetettiin kajakin kannelle ja naurettiin kun rapu "käveli" itsensä takaisin mereen yhdellä limaisella jalallaan. Australialaiset ystävät naureskelivat että H taisi nyt olla vähän turhan innoissaan tämän rannan pohjasta ja sen asukeista, että kun päästään Coral Baylle niin siellähän sitä sitten on nähtävää.

Yksi silmä kerrallaan kurkkii limainen "rapu" ulos löytäneestään kotilosta (toinen silmä näkyy pienenä pisteenä ihan kotilon suulla)

Melomisen ja sukeltelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Coral Baytä.

H matkaa kohti Broomea

Vihdoin on jotain kerrottavaa H:nkin kuulumisista. E:n ja L:n matkatessa länsirannikkoa pohjoiseen H on tehnyt 12 tunnin työvuoroja ensin päivävuorossa sitten yövuorossa. Yövuoro oli enemmänkin elämys kuin työvuoro, sillä istua alimmillaan 4 asteen lämmössä ulkona ja valvoa kahden hengen voimin aluetta, jonka ohi ei kukaan yöaikaan kulje vahingossakaan. No helppojen yövuorojen ja työn loppumisajankohdan arvioimisen aikana H sai kuulla että hänen ystävänsä Cat ja Burky ovat lähdössä autolla Broomeen elokuun alussa. He halusivat olla perillä viimeistään lauantaina 18. päivä, Broome Cupia varten. H:lle tarjottiin mahdollisuutta hypätä kyytiin, kokeakseen länsirannikon road tripin ennemmin kuin lentää mahdollisuuden yli. Loppujen lopuksi H päättää lähteä matkaan heidän kanssaan. Jopa Soz innostuu ajatuksesta ja pyytää töistä muutamia viikkoja vapaata päästäkseen matkalle mukaan.

Muutaman suodun vapaapäivän aikana H hankki tarpeita road tripiä varten ja pakkasi viimein, neljän kuukauden Perthissä oleilun jälkeen, rinkkansa ja suuntasi Sozin kanssa 7. päivän iltana Berkyn ja Catin luokse pakkaamaan auton ja lähtemään matkaan. Tarkoitus oli lähteä matkaan tiistai-illalla, mutta tuntien pakkamisen, juoruamisen ja suunnittelun jälkeen pääsimme matkaan yöllä klo 3.17. Berky ajoi meidät muutaman tunnin matkan päähän Pinnacles nimisen alueen parkkipaikalle, jossa nukuimme muutaman tunnin torkut autossa, odottaen auringon nousua.

Aamun sarastaessa ajoimme Pinnacles alueelle, samaiselle kivipuistolle, jossa E ja L olivat käyneet aikaisemmin. Aamukahvit juotuamme ja jatkoimme matkaa pohjoiseen. Matkalla pysähdyimme katsomaan stromatoliittejä, eli maapallon ensimmäisiä organismeja, jotka tuottavat maapallolle happea. Näyttivät ihan mutakasoilta suolavesijärven pohjassa, ei ehkä mielenkiintoisin turistikohde, mutta pääsimmepähän tunteja kestävää keskusteluun siitä pystyykö vuohi juomaan sadevettä suolaveden pinnalta sekoittamatta vettä.

Seuraavaksi pysähdyimme Stockyard Cavelle, luolastolle, jossa kuljetaan otsalampun kanssa. Kuljimme pimeässä luolassa kunnes saavuimme umpikujaan, liian ahtaiksi käyvien käyntien vuoksi. Katselimme luolan kattorakennelmia ja havaitsimme hassun liikkuvan mustan kasan. Sehän oli pienten lepakkojen koti ja siinä me seisoimme suoraan niiden alla, otsalamput pesään osoittaen. Otimme muutaman kuvan ja poistuimme hiljaa paikalta, muutaman lepakon kiitäessä yllämme.

Luolailun jälkeen suuntasimme auton kohti Geraldtonia, jossa pysähdyimme nopeasti ostoksille. Geraltonin jälkeen jatkoimme matkaa kunnes väsymys iski ja päätimme yöpyä tien varressa.

Ikivanha teksti vihdoin teidän iloksenne

Vihdoin kaiken säätämisen jälkeen L ja E pääsivät lähtemään iltapäivällä tiistaina 29.5. Tytöt päättivät että onnea on nyt vain koitettava ja katsottava kuinka pitkälle Åke jaksaa heitä viedä. Matkaa oli edessä paljon ja tytöt päättivät ajaa suorinta tietä ensin Mingenew nimiseen kylään tutustumaan paikalliseen kuppilaan, jossa ystävämme Noora joskus vuosia sitten työskenteli. Matka jatkui nopean pysähdyksen jälkeen Geraldtoniin, johon päästessään kello oli jo yli yhdentoista illalla, joten tytöt olivat väsyksissä ja päättivät pistää Åken parkkiin rannalle ja painua pehkuihin.

Aamulla tytöt saivat äkkiherätyksen, kun joku koputteli ikkunoihin. Kukapa muu siellä olisi voinut ollakaan kuin ranger, joka oli tullut meitä sakottamaan, koska täällä ei ole sallittua yöpyä autossa muuta kuin leirintäalueilla. Noh, onnekseen tytöt kuitenkin selvisivät ilman sakkoja ja saivat monia hyviä vinkkejä rangerilta. Tämä kertoi esimerkiksi että Länsi-Australiassa kaikki rangerit työskentelevät aamu kuudesta ilta kuuteen eli jos haluamme yöpyä leirintäalueiden ulkopuolella niin majoitus kannattaa hoitaa heidän työaikansa ulkopuolella. Mutta jos kuitenkin sakot uhkaavat jossain vaiheessa niin ranger kehoitti tyttöjä antamaan väärän nimen sekä osoitteen, sillä heillä ei ole oikeutta kysyä virallisia papereita kuten esim. passia. Ja näin selviää silti ilman että sakot täytyisi maksaa. Herätyksen jälkeen tytöt tutustuivat kaupunkiin hetken ja totesivat että tylsä paikkahan tuo oli ja jatkoivat matkaansa eteenpäin.

Puolilta päivin tytöt saapuivat Kalbarriin lounaalle. Lounaan nautittuaan tytöt päättivätkin yöpyä seuraavan yön siellä, koska kylä vaikutti todella kauniilta ja muutenkin mukavalta. Kun tytöt pääsivät leirintäalueelle niin heidät valtasi pienenpieni alemmuudentunne kaikkien niiden valtavien asumisjärjestelyiden vuoksi, oli linja-auton kokoisia asuntoautoja, pienesti pakattuja asuntovaunuja joista lähtee lisäosia pienen yksiön verran ja kolmen huoneen telttoja. Päivä kului rattoisasti rannalla ilman ketään häiritsemässä, talvi kun on niin rannat olivat autiot vaikka lämpötila oli n. +25.

Seuraavana aamuna tytöt kävivät katsomassa kuinka pelikaania ruokittiin ja sen jälkeen jatkoivat taas matkaansa. He pysähtyivät katsomaan maisemia Kalbarrin kansallispuistoon. Hawks Head oli pysähdyttävän kaunis, pystysuora kiviseinämä ja alhaalla joki. Tytöt kävelivät pientä polkua joelle, ihastelivat maisemia ja kärsivät kärpäsistä. Paluumatkalla L huomasi silmäkulmassaan liikettä, pomppasi ilmaan ja kiljui, vihreä käärmehän se oli meinannut L:n kengän alle päätyä. Tämän jälkeen L oli turvallisesti parkkipaikan puolella, kun taas E jäi loukkuun eikä uskaltanut jatkaa matkaansa käärmeen vierestä. Onneksi käärme päätti hetken päästä jatkaa matkaansa puskaan ja E pääsi autolle. Matkaa jatkettiin uuden sydänrytmin kanssa mahdollisimman kauas kyseisestä paikasta eli Denhamiin asti tytöt ajelivat. Matkan varrella rattia piti kääntää n. 3 kertaa ja nähtävää oli vaikka kuinka paljon eli puskaa, puskaa, kuollut kenguru, puskaa, hiekkaa, joku eläin, puskaa, kuollut kenguru, hiekkaa. Denhamissa heitä vastassa oli lauma emuja keskellä katua, joista viikonlopun aikana muodostui oikea pain in the arse.

Seuraavana aamuna tytöt ajoivat n. 30 kilometrin matkan lomaparatiisiin nimeltä Monkey Mia ja päättivät majoittua sinne kahdeksi yöksi, koska kyllähän he jo loman tarpeessa olivatkin. Päivä kulutettiin rannalla, jota oli jälleen silmänkantamattomiin ja tässä vaiheessa vielä emuja kummastellen ja ihastellen. Iltapäivällä oli aika astua katamaraaniinja suunnata auringonlaskua ihastelemaan mereltä käsin sekä näkemään merielämää. Nähtiin delfiinejä, merikäärme, metrisiä kilpikonnia, parimetrinen rausku ja 450 kiloinen dugongi, juu ja kyllä, dugongi on eläin.

Loman toisen päivän aamuna tytöt suuntasivat katsomaan ja syöttämään delfiinejä, jotka joka aamu tulevat ruokittavaksi ihan rantaveteen. Keskipäivällä oli tiedossa jälleen bongausreissu katamaraanin kyydissä, jonka tuloksena E sanoi itsensä irti meressä uimisesta enää ikinä, sen verran paljon tuli vedenalaista elämää nähtyä. Illalla tytöt olivat jo saaneet tarpeekseen röyhkeistä emuista, jotka koittivat varastaa kaiken ruuan suoraan kädestä. Viikonloppu oli onnistunut ja rentouttava, mutta kaksi päivää oli aivan tarpeeksi kyseisessä lomakylässä, jossa on vain ranta, pieni turistishop sekä kaksi ravintolaa ja jossa pullasorsina toimivat emut ja delfiinit.

Monkey Miasta lähdettyään tytöt pysähtyivät vielä Ocean Parkiin katsomaan erilaisia vesieläimiä ja kaloja (esim. parimetrinen lemonshark), jonka jälkeen E oli vielä varmempi että tästä lähin ui vaan uima-altaissa. Matka jatkui Carnarvoniin, jossa tytöt olivat innoissaan isosta kaupasta, jollaista ei oltu nähty sitten Geraldtonin. Tytöt viettivät kaupungissa kolme yötä, joiden aikana he kävivät kaupoilla, ravintoloissa ja tutustuivat muihin reissaajiin.

Carnarvonista matka jatkui sateisessa säässä kohti Coral Bayta. Perillä leirielämään lopen kyllästyneet ja televisiota kaivanneet tytöt päättivät hyödyntää huonon sään ja törsätä hotellihuoneeseen. Seuraavat 22 tuntia tytöt viettivät visusti peiton alla leffoja katsellen. Lähtöaamuna Åke oli suuttunut, koska oli joutunut viettämään sateisen yön yksin ja tästä syystä hän oli tyhjentänyt akkunsa. Tyttöjen onneksi hotellista löytyi apua ja tytöt pääsivät jatkamaan matkaansa. Coral Bayssa ei ollut mitään nähtävää ja he suuntasivat Exmouthiin.

He päättivät kuitenkin jatkaa suoraan Exmouthin ohi, koska niemen toisella puolella oli jälleen kansallispuisto sekä pitkä koralliriutta. Tytöt majoittuivat keskelle puskia ilman suihkua, sähköä, juoksevaa vettä, ainoastaan ekovessa. Illan pimetessä tytöt kokkasivat kaasuhellallaan ja ihastelivat miljoonia tähtiä ja näkyvissä olevaa linnunrataa. Seuraavana aamuna retki jatkui kansallipuiston vaellusreitille, tytöt kipusivat ja kapusivat kivisiä rotkoja ylösalas ja taas heitä kohtasi pystysuora kiviseinämä molemmin puolin jokea. Sieltä he jatkoivat Turquoise Beachille, että L pääsi snorklaamaan. E kärsi kuumuudesta rantahiekalla ja yritti pitää päänsä uimattomuuden suhteen, kunnes L komensi E:n veteen. E kävi itsensä kanssa henkisen taistelun ja lopulta päätyi kalojen keskelle uimaan kyyneleet silmissä. Pelot oli kohdattu tältä erää ja tytöt jatkoivat Vlaming Head majakalle ja Surfers Beachille, joissa maisemat olivat jo totuttuun tapaan mahtavat. Tämän jälkeen oli aika palata Exmouthiin ja pistää leiri pystyyn taas.

Exmountissa muutaman päivän vietettyään tytöt päättivät kokeilla onneaan ja etsiä töitä. Päivän etsinnät ja soittelut tuottivatkin heti tulosta ja E:llä oli seuraavana päivänä testivuoro paikallisessa ravintolassa tarjoilijana ja jonka päätteeksi E:llä oli työpaikka. L soitteli paikalliseen maalausliikkeeseen ja saikin ihan mukavan vastaanoton, mutta työt alkaisivat vasta n.3-4vk kuluttua. Tytöt olivat aiemmin päivällä bonganneet keskustan ilmoitustaululla lapun, jossa haettiin työntekijöitä kansallispuistossa sijaitsevaan luxyry bush resorttiin. E:n työpaikan varmistuttua L rohkaistui soittamaan ja hän tapasikin henkilöstövastaavan, joka sen kummempia kyselemättä tarjosi L:lle mahdollisuutta aloittaa 10. päivän työputki seuraavana sunnutaina. L tarttui uuteen kokemukseen ja on nyt lähdössä ”puskaan”.

N.1300 kilomeriä on nyt takana ja nyt on aika tehdä kuukausi töitä ja sitten matka jatkuu kohti Tom Pricea ja sitä kautta Port Hedlandiin!

Ilmoitus teknisestä häiriöstä

Seuraavaksi kaavailtu, E:n ja L:n kirjoittama blogikirjoitus on valmiiksi kirjoitettuna, turvallisessa säilössä L:n kannettavalla, mutta teknisten häiriöiden vuoksi internet-yhteyden muodostaminen on osoittautunut turhankin haastavaksi prosessiksi, sillä jostain harmillisesta syystä kone ei suostu tunnistamaan L:n ii-puhelinta, eikä tarjolla olevia wifi-verkkoja. Plan B on hankkia ja hyödyntää muistitikkua, jolla teksti voitaisiin siirtää jonkun ystävällisen toverin koneelle, jossa netti toimisi. No tätä odotellessa H on kuitenkin saanut puhelinyhteyden tyttöihin ja antaa tässä nyt lyhyen ja ytimekkään tilannekatsauksen teille huolestuneimmille lukijoillemme.

E ja L ovat nyt Exmount nimisessä länsirannikolla sijaitsevassa kaupungissa, noin 1200 kilometriä Perthistä pohjoiseen. Kaupunki turistien suosima matkailukohde erinomaisten sukellus- ja campingmahdollisuuksien vuoksi.

Exmountiin saavuttuaan E ja L päättivät yrittää hankkia kaupungista töitä, sillä kauniissa kaupungissa voisi viihtyä pidempäänkin. Muutaman päivän matkaväsymyksen lieventämisen jälkeen tytöt lähtivät työnhakuun, ja hyvillä tuloksilla tietenkin. E sai tarjoilijan / yleisravintolahöylän töitä kaupungissa sijaitsevasta hotelli-ravintola-pub-kompleksista ja L taas sai siivoojan hommia kaupungin ulkopuolella sijaitsevasta luksus camping alueelta.

Kaikki tytöt ovat siis jälleen töissä, keräämässä lisää matkakassaa. H jatkaa hommiaan Perthissä kiireisenä, viimeisen kahden viikon työtunnit nousivat huimaan 127 tuntiin ja näillä näkymin ensi viikosta siirrytään yövuoroon. Lämpökerrasto on hankittu, mutta täytyy myöntää että välillä tulee omia talvivaatteita ikävä!

Seuraava päivitys on toivottavasti tuo E:n ja L:n kirjoittama teksti, josko he saisivat sen jotenkin L:n koneelta ulos. Tuo päivitys sisältää varmasti enemmän tarinoita ja tarkennuksia nyt kerrotuun tilanteeseen, joten jääkäämme kaikki, allekirjoittanut mukaan lukien, tuota odottelemaan.

Tiet erkanevat, mutta vain vähäksi aikaa..

Viime päivityksessä jätimme teidät, rakkaat lukijat, ihmettelemään jatkuivatko tyttöjen työt vielä ja mitä sitten tapahtui.. No tapahtui seuraavaa..

Mahdollisesta pitkästä viikonlopusta riemastuneina E ja L päättivät vuokrata auton ja suunnata miniretkelle Perthistä pohjoiseen, sillä aikaa kun H suuntasi taas melkeinpä jo perinteiseen tapaan Yorkiin. E ja L kulkivat rantaviivaa pisin pysähdellen mielenkiintoisissa (ja vähemmänkin mielenkiintoisissa) turistikohteissa, kuten drive thru kivipuistossa, sekä näkivät silmiä salpaavan kauniita rantoja. He ostivat matkalta hienon kartan, johon he merkkasivat pieniä, epämääräisiäkin merkintöjä kuvaamaan millainen vierailtu paikka oli. Plussat, miinukset ja lyhyet lauseet täyttävät rantaviivaa, joten oletettavaa on että kun reissu on tehty ei kartasta saa enää mitään selvää, mutta se on varmasti hyvä matkamuisto. Perjantai illalla E ja L saivat kutsun takaisin töihin, joten heidän retkensä päättyy suunniteltua aikaisemmin ja he suuntasivat takaisin kotiin. H oli jo ehtinyt lähteä Yorkiin, joten hänen täytyi kieltäytyä lauantain työvuorolta.

H saapui Sozin kanssa Yorkiin perjantai illalla ja sai lyhyen opastuksen aamun erikoishyppyä varten. Hypystä erikoisen tekee se että hyppy suoritetaan pienellä 5 hengen koneella 5000 jalan korkeudesta, tavallisesta ulostulosta poikkeavalla tavalla. Aamun sarastaessa H puki haalarit päälleen ja kertasi hypyn tavoitteet ja suoritustavan ja kiipesi pikkuruiseen koneeseen. 5000 jalan korkeudessa oli aika poistua koneesta, H astui ulos koneen renkaan lokasuojan päälle ja piti kiinni siiven poikkitangosta. Seuraavaksi tuli hivuttautua siiven reunalle ja päästää jalat roikkumaan vapaana, tarkoituksena on siis roikkua siivestä pelkillä käsillä ja pyytää koneessa olevalta ohjaajalta lupa irrottaa ote. Tässä kohtaa kaikki alkoi mennä pieleen. H:n ote oli liian heikko ja hänen toinen kätensä alkoi hitaasti liusua tangosta. Toinen jalka roikkui jo ilmassa mutta toinen oli nyt liian matalan asennon vuoksi jäänyt vähän jumiin lokasuojalle. H kiroaa mielessään ja päättää ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin vain irrottaa ote. Tässä kohtaa ohjaaja on huomannut H:n tilanteen ja avusti H:ta tönäisemällä H:n jalan lokasuojalta alas. Yhdellä kädellä ei paljoa siinä tuulessa roikuta koneen siivestä joten H:n ote lipeää ja hän lähtee lentoon pystysuorassa asennossa hieman hätääntyneenä. Pari ylimääräistä ja täysin hyödytöntä potkua ilmassa ja H muistaa mitä tehdä. Vartalo kunnon kaariasentoon ja oikea laskuasento on löytynyt. Tosin tässä sähläämisessä aikaa meni niin paljon että H päätti jättää läpäisemiseksi tarvittavan harjoituksen tekemättä (olettaen epäonnistuneensa hypyssä jokatapauksessa) ja avasi varjonsa. Varjon auettua H kirosi mielessään, ehkä vähän jopa ääneenkin, eihän taivaalla kukaan ole kuulemassa kuitenkaan. Maahan päästyään H kävi läpi ohjaajan kanssa mikä meni pieleen. H vastasi että kaikki, mutta ohjaajan mielestä yritys oli hyvä, mutta H tulee suorittaa hyppy kuitenkin uudestaan sillä vapaapudotuksen aikana tehtävä harjoitus jäi tekemättä. Ohjaaja kuitenkin kertoi H:lle että lipeäminen siivestä ei ole harvinaista, joillekin vain oikean asennon löytyminen voi viedä aikaa. Hän ohjeisti H:ta että mikäli seuraavalla hypyllä käy samoin, voi H vain irrottaa otteensa ja jatkaa normaaliin tapaan pyytämättä ohjaajalta virallista lupaa irrottaa ote. Välittömästi seuraavalla hypyllä H teki työtä käskettyä sillä tilanne toistui. Jalat eivät jää sentään tällä kertaa jumiin, mutta heti kun jalat putosivat alustaltaan, H:n ote lipesi. Hän sai kuitenkin tehtyä tarvittavat harjoitukset ja läpäisi tämän hypyn. Iltapäivän aikana H suoritti vielä yhden vastaan hypyn pikkukoneesta sekä yhden hypyn "isosta" koneesta. Ison koneen hypystä H teki parhaan laskutumisensa vielä tähän mennessä! Hieman vielä töksähtävä laskeutuminen, mutta kauniisti jaloilleen kuitenkin. Hienon viikonlopun ja neljän hypyn jälkeen H on vihdoin suorittanut AFF (Accelerated Free Fall) kurssissa ja saa nyt hypätä ns. hupihyppyjä (fun jumps) yksin koneesta, ilman ohjaajaa. Vielä muutamia tarkkuushyppytehtäviä, pari pakattavaa varjoa sekä kirjallinen koe, ja H omaa laskuvarjohyppäämisen A lisenssin.

E ja L tekivät töitä lauantaina ja saivat työpäivän päätteeksi saman ilmoituksen kuin edellisen työpäivän päätteeksi, työt ovat nyt loppu, ainakin toistaiseksi. Sana "toistaiseksi" kuitenkin tarkoitti tässä kohtaa tytöille pysyvästi, ja he alkoivat vihdoin suunnitella Australian ympärimatkalle lähtöä. H:n työtilanne kuitenkin näyttää siltä että hänelle riittää taas töitä spotterina, sillä valokylttiä rakennetaan jälleen. Kaikki oli hieman epäselvää viikon verran mutta tytöt alkoivat kuitenkin etsiä itselleen camper vaniä, eli pakettiautoa, jonka tavaratila on muokattu matkustuskelpoiseksi. Tytöt soittelivat autojen myyjille mutta autot näyttävät myyvän kuin häkä, sillä moni samana päivänä myyntiin laitettu auto oli jo myyty kun tytöt saivat myyjän langan päähän. No vihdoin löytyi sopiva vielä myynnissä oleva vani, joten he sopivat tapaamisen. Auto on sievä Mitsubishi Express van, jossa on pieni keittiö, riittävästi tavaratilaa sekä paikka isolle patjalle. Innoissaan tytöt ostivat auton ja antoivat sille yhteistuumin nimen Åke! Menopeli on siis hankittu!

H:n työskennellessä E ja L hankkivat puuttuvia tarpeita vaniin ja alkoivat suunnitella lähtöajankohtaa sekä matkan reittiä. Tytöt päättivät että koska H:n työt jatkuvat vielä mutta E:n ja L:n eivät, E ja L tulevat lähtemään matkaan edeltä ja H lentää heidän peräänsä heti kun työmaa rauhoittuu. Päivää ennen E:n ja L:n lähtöä ystävämme ja nykyisen kämppiksemme Nooran mielitietty Tarhn halusi varmistaa että auto, jolla matka on tarkoitus suorittaa on tosiaan niin hyvässä kunnossa kuin myyjä meille vakuutti. Auto ajettiin läheisen kaupalle, jonka omistaja on vanha automekaanikko. Hän kierteli autoa ja mumisi että hyvältä näyttää. Hän kiersi auton viimeisen kerran ja palasi vakava ilme kasvoillaan ilmoittaakseen että hän ei kyllä missään nimessä suosittelisi lähtöä reissuun tällä autolla, sillä jäähdyttimeen nesteessä on kuplia. Hän oli vakuuttunut että yksi moottorin seinämistä oli niin kulunut että sitä kautta jäähdytysjärjestelmään pääsi ilmaa, joka ei tietenkään ole hyvä juttu. Korjaaminen saattaisi maksaa jopa 3000 dollaria, eli liki uuden auton verran. Tytöt tunsivat olonsa vihaiseksi, petetyksi ja jälleen epävarmaksi mitä nyt tehdä. Myydäkö auto rikkinäisenä? Tai esittää tietämätöntä ja koittaa myydä ehjänä? Vaiko lähteä silti matkaa silläkin riskillä että auto saattaa hajota matkassa? Tarhn ehdotti että tytöt näyttäisivät autoa vielä varmuuden vuoksi toiselle mekaanikolle saadakseen toisen mielipiteen. Näin tehtiin. Mekaanikon vapautumista odotellessa paikalle saapunut Soz päätti kuitenkin vilkaista ongelmaa uudelleen, sillä myyntitilanteessa hän oli tarkastanut jäähdytimen nesteet, eikä missään näkynyt silloin kuplia. Hetken asiaa tutkittuaan hän havaitsi että jäähdyttimen korkin tiiviste oli rikki ja hän kehotti tyttöjä hankkimaan uuden korkin. H osti uuden korkin 12 dollarilla. Autoa näytettiin kuitenkin mekaanikolle ja hänelle kerrottiin rikkinäisestä, nyt uusitusta korkista. Hän kertoi meille että 40 vuoden työkokemuksella hän on nähnyt yhden tapauksen jossa moottorin seinämä on ollut niin kulunut että jäähdyttimeen pääsee ilmaa ja hän myös kertoi kaikista muista ongelmista joita pitäisi autossa olla mikäli tämä olisi tilanne. Muita ongelmia ei kuitenkaan ole, joten mekaanikko vakuutti että rikkinäinen korkki oli syy kupliin. Tytöt riemastuivat! Ongelma oli korjattu 12 dollarilla!

E ja L lähtivät matkaan reipas viikko sitten ja H istuu nyt töissä lämpökerrasto päällä koittaen ottaa tyttöihin yhteyttä miten reissu sujuu. Koska tässä kohtaa E ja L ovat jossain puhelinverkon kantamattomissa, tulevat tyttöjen tarkemmat kuulumiset viime viikolta seuraavassa päivityksessä! H jatkaa työmaalla, ökypalkalla, toistaiseksi.

Töitä töitä töitä...

Ja taas aloitetaan pahoitteluilla. Olemme saaneet useita huolestuneitakin yhteydenottoja, johtuen blogimme päivittymisen hitaudesta. Tähän löytyy kuitenkin, kuten aina täysin järkevä (tekaistu) syy. Kaikki on hyvin, mutta olemme olleet niin pitkiä päiviä töissä ettei kenelläkään ole yksinkertaisesti ollut aikaa tai energiaa alkaa kirjoittelemaan kuulumisia. No nyt niitä päivityksiä kuitenkin sitten olisi luvassa, muutamaltakin viikolta taaksepäin.

Sitten edellisen päivityksen, muutamien viikkojen takaisena sunnuntaina E, L ja Noora suuntasivat Freoon eli Fremantleen, jonkin matkaa Perthin keskusta etelään päin joka sunnuntaisille markkinoille. Markkinat olivat Turun kauppahallin tyyliset. Tarjolla oli paikallisia herkkuja, nahkaa ja käsitöitä sekä alan kirjallisuutta. Markkinoiden jälkeen matka jatkui takaisin kaupunkia kohti Cottesloe nimisen rannalla sijaitsevan kaupungin osan kautta, jossa tytöt nauttivat perinteisen Sunday sessionin antimia.

Tällä välin H suuntasi jälleen Yorkiin, suorittamaan lisää hyppyjä lentokoneesta. Tänä sunnuntaina H sai hypättyä koneesta kaksi kertaa, molemmat hypyt suoritettiin kahden ohjaajan roikkuessa lahkeessa ja hihassa. Toisella hypyllä oli tarkoitus oppia pitämään oikeaa vapaapudotus asentoa omatoimisemmin, joten toinen ohjaajista irroitti otteensa H:sta ja siirtyi hänen eteensä antamaan tarvittaessa lisäohjeita H:n asennon parantamiseksi. Lisäopastusta ei kuitenkaan tarvittu ja H sai välittömästi peukalosignaalin merkiksi hyvästä asennosta jota tuli ylläpitää. Hetken pudottuaan H tunsi lahkeessaan pienen nykäisyn ja ihmetteli mikä se oli. Mieleen juolahti että toinen ohjaajista saattoi juuri irroittaa otteensa H:sta, joka tarkoitti sitä että H putosi taivaan halki ihan itse. H oli kuitenkin liian jännittynyt vilkaisemaan taakse päin, joten hän keskittyi asennon ylläpitämiseen ja toivoi että ohjaajat kyllä sitten kertovat maahan laskeutumisen jälkeen mitä tapahtui. H nykäisi varjonsa auki, ja joutui ensimmäiseen "malfunction" tilanteeseensa, eli tietynlaiseen vikatilaan varjon aukeamisessa. Kyseessä oli vikatilanteista tavanomaisin, vaarattomin ja helpoiten korjattavissa oleva. Varjo oli pyörähtänyt muutaman kerran vaakatasossa ympäri, joka tarkoitti että valjaat H:n repusta auki olevaan varjoon olivat kierteillä. H tiesi tarkkaan mitä tehdä ja alkoi vimmatusti potkimaan ja pyörittämään itseään ympäri avatakseen narujen kierteen. Muutama sekuntti ja narut olivat auki. Tilanne hallinnassa. Sitten vain laskeutumaan. Maahan päästyään ohjaajat tulivat onnittelemaan H:ta ensimmäisesta YKSIN suoritetusta vapaapudotuksesta. Toinenkin ohjaajista oli siis irroittanut otteensa H:sta huomattuaan kuinka hyvin hän pystyi pitämään asentonsa ja kuinka rentoutunut ja itsevarma hän tilanteessa oli. H on siis löytänyt oman lajinsa.

Seuraavana maanantaina, E ja L olivat saaneet vahvistuksen että heidän työnsä samaisella rakennustyömaalla, jossa H jo työskentelee, alkavat tiistaina, joten he päättivät suunnata ostoksille hankkimaan työvaatteita. Työmaalla kun on pakko käyttää huomioliiviä, kovakärkisiä turvakenkiä sekä kypärää. Ja kunnei näitä kaikkien omaavia työvälineitä nyt sattunut pakkaamaan mukaan Suomesta lähtiessämme, oli tällaiset nyt hankittava. Tiistaina herätyskellot soivat klo 5 aamulla ja E ja L suuntasivat H:n ja ystävämme Sozin, joka siis hankki meille työpaikat, kanssa kohti Perthin ydinkeskustassa sijaitsevaa rakennustyömaata. Työmaahan ja sen käytäntöihin tutustuttamisen jälkeen E ja L aloittivat työt. Tosin heidän oli tarkoitus pestä ikkunoita, mutta yhteenkään ikkunaan he eivät tuon työpäivän aikana joutuneet koskemaan kun heitä siirrettiin paikasta toiseen erinäisiin muihin siivoustöihin. He ihmettelivät asiaa hieman, mutta suomalaiseen työkulttuuriin tottuneena, he tekivät juuri sen mitä muut heitä pyysivät tekemään.

Keskiviikkona oli Australialaisten yksi tärkeimmistä pyhäpäivistä, ANZAC Day, jota vietetään ensimmäisessä maailmansodassa sotineiden Australialaisten ja Uusi-Seelantilaisten sotilaiden kunniaksi. Päivän juhliminen aloitetaan aamun sarastaessa, Dawn Service nimisellä muistotapahtumalla, joka nimensä mukaisesti suoritetaan aamuauringon sarastaessa, joka tässä tapauksessa tarkoitti n. 6.00 aamulla. Tarkoituksemme oli siis lähteä matkaan klo 4.30 aamulla, sillä ruuhkaa kaupungin King's Park nimiseen keskuspuistoon olisi odotettavissa. L:n herätyskello soi ensimmäisenä, hän nousee ylös ja huomaa ettei kukaan muu ole vielä herännyt, joten hänkin palaa takaisin sänkyyn. H:n kello soi seuraavana, hän nousee ylös klo 5 ja menee suihkuun, odottaen että muiden kellot alkavat kyllä soimaan ja he ovat heränneet ja valmiita lähtöön siinä ajassa kuin hänkin. Suihkusta tullessaan talo on vieläkin hiljainen, kaikki nukkuvat. Kello on 5.20. H laittaa vaatteet päälle ja alkaa herättelemään muita mutta saa vastauksiksi vain unisia murinoita. H saa herätettyä paikallisen ystävämme Sozin ja vakuutettua hänet että mukaan tarvitaan vähintään yksi paikallinen, sillä emme tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Soz herää ja auttaa H:ta muiden herättelemisessä. Kello on 5.50 kun on käynyt ilmi ettei oikeastaan kukaan muu kuin H ole tällä hetkellä kiinnostunut lähtemään aamun muistoseremoniaan. H pakkaa kassinsa ja lähtee Sozin ja tämän 5 vuotiaan tytön kanssa autolla kohti keskustaa. Onneksi tässä kohtaa aikataulusta oltiin jo niin paljon myöhässä että ruuhkalta vältyittiin ja he ehtivät kuin ihmeen kaupalla, muutamia juoksuaskeleita otettuaan puistoon juuri kun hävittäjälentokoneet lensivät puiston yli. Aamuaurinko alkoi sarastaa Swan joen takaa ja seremonia alkoi lyhyellä puheella. Puistossa oli havaittavissa pientä hälinää sillä ihmisiä oli paljon. Sitten puheen pitäjä ilmoitti että on aika tilaisuuden hartaimmalle osuudelle, minuutin hiljaisuudelle sotilaiden kunniaksi. Koko puisto hiljeni, voi kuulla vain aamuvirkkujen lintujen laulua. Heillä ei tainnut olla sukulaisia tai läheisiä 1. maailmansodassa. Hieno tilaisuus päättyi torvisoittoihin ja pidempään puheeseen.

Torstaina kaikilla jatkuivat taas työt. H jatkoi spotterin hommaansa, mutta E ja L eivät vieläkään saaneet koskea ikkunoihin. Torstai-illalla, Soz sai mielenkiintoisen puhelun meidän kaikkien pomolta Nathanilta, jossa hän pyysi Sozia ilmoittamaan E:lle ja L:lle että rakennustyömaan siivoustiimin pomo, Abby, jolle E ja L työskentelivät oli valittanut etteivät tytöt pese ikkunoita, joten heidän ei enää tarvitse tulla töihin. Tytöt siis saivat potkut kahden työpäivän jälkeen ikkunanpesutyöstään, pesemättä yhtäkään ikkunaa. Tytöt olivat hämmästyneitä, sillä hehän olivat vain tehneet sitä mitä heidän oli käsketty tekemään, vaikkakin olivat itsekin ihmetelleet että eikös tässä ollut tarkoitus pestä ikkunoita. No H, E, L ja Soz tekivät sotasuunnitelman, että E ja L palaavat silti perjantaina töihin ja tarjoavat työvoimaansa suoraan Abbylle, sillä kyse oli tässä kohtaa suoraan rahasta. Abby maksaa Nathanille tuplapalkan siitä että hän saa ikkunanpesijöitä, ei tavallisia siivoajia, sillä niitä hänellä on omasta takaa, puolella palkalla siitä mitä hän nyt joutuu tyttöjen työstä maksamaan. Perjantai koittaa ja sama tuttu porukka suuntaa kohti työmaata. H suuntaa omalle työpisteelleen ja toivottaa E:lle ja L:lle onnea työn takaisin hankkimiseen. E ja L painelivat siivoajien kokoontumispaikalle, jossa vastaan tulikin Nathan, joka pahoittelevasti ja ystävällisesti ilmoitti että tilanne on se että tyttöjen ei enää tarvitse tulla töihin, heille ilmoitetaan mikäli heitä taas tarvitaan. Tytöt poistuivat paikalta ja tulivat kertomaan H:lle mikä on tilanne. Tilannekatsauksen aikana H sai kuitenkin Nathanilta puhelun, että mikäli E ja L tulevat välittömästi takaisin kokoontumispaikalle, he saavat työpaikkansa takaisin. Tytöt palasivat alakertaan ja aloittivat työpäivänsä vihdoin pesemällä ikkunoita. Loppu viikko sujuikin sitten töiden parissa.

Maanantaina H:lle ilmoitettiin että hänellä on nyt muutama päivä vapaata, sillä työmaalla pitää saada tiettyjä asioita valmiiksi H:n valvomalla alueella, joten aluetta ei saa sulkea. Muutaman päivän loma tosin muuttui koko viikon lomaksi. E ja L jatkoivat töissä ja alkoivat syvästi vihaamaan ikkunoita. Etenkin näitä työmaalla olevia ikkunoita, joissa on liimaa, maalia, betonia ja muita ihanuuksia joiden poistamiseen saa mukavasti kulutettua useammankin tunnin työpäivästään. Tiistaina, suomalaisena vapunpäivänä tytöt päättivät suunnata perinteiselle suomalaiselle vappupiknikille E:n ja L:n työpäivän päätteeksi. H lupasi hankkia piknik eväät, mutta kuinkas kävikään, hienossa järjestelmällisyydessään hän ei koskaan ehtinyt kauppaan, joten suunnitellut maittavat piknik eväät vaihtuivat 1.5 litran vesipulloon ja viikon vanhoihin työkassissa mukana kulkeneihin pähkinöihin.

Perjantaina oli L:n syntymäpäivä. Hän hankki suomalaiseen ystävälliseen tapaan työtovereilleen pieniä muffinsseja tarjottavaksi. Illalla juhlimme H:n, E:n, L:n ja Nooran voimin L:n virallista juhlapäivää. Seuraavana päivänä pidimme sitten juhlat L:n kaikkille läheisimmille ystäville, eli ihmiselle, jotka hän oli tavannut kerran tai kaksi täällä ollessaan, tai ei ikinä. Juhlien teema oli "Hats and polkadots" eli "Hatut ja pallokuviot". Jokainen oli somistautunut erinäköiseen hattuun ja kaikilla piti olla jotain pallokuvioista. Jopa pojat antautuivat tähän teemaan ja spreijasivat itselleen pallokuvioisia paitoja. Hauskat juhlat päättyivät pienien kommelluksien jälkeen hyvin, ja saimme taas lisää ihania muistoja.

Seuraava viikko olikin sitten kaikille taas työntäyteinen, sillä H siirtyi E:n ja L:n seuraksi ikkunanpesutiimiin. E ja L olivatkin jo tähän mennessä niittäneet itselleen melkoista kunniaa, sillä kaikki esimiehet sekä siivoustiimin pomo Abby, olivat erittäin tyytyväisiä heidän työnlaatuunsa. Voisimme jopa sanoa että E ja L olivat enemmän arvostettuja ikkunanpesijöitä kuin vuosia työskennelleet konkarit. Se on se suomalainen perfektionismi, jolla saadaan aikaan hyvä ja muut vakuuttava lopputulos. H hyppäsi siis työmaan Dream Teamiin ja oppikin pesemään jo vähän ikkunoita. H on edelleen parempi viimeistelyssä ja korkeanpaikan työskentelyssä (eli tasotikkailla), L on ehdottomasti porukan virallinen ikkunanpesijä ja E on hinkkaaja, eli hän hinkkaa Oomph nimisellä puhdistusaineella ikkunoista liimoja, maaleja ja betonia ennen kuin ikkuna voidaan pestä ja hinkkaa niitä sitten pesun jälkeen kuivalla pyyhkeellä auttaakseen H:ta viimeistelyssä. Paljon on myös opittu uutta sanastoa työn ohessa, alkuun kun kaikki työvälineet olivat "thingies" eli juttuja. "You know the thingy you use to do this".

Viikonlopun koittaessa H suuntasi jälleen muutaman viikon tauon jälkeen Yorkiin suorittamaan lisää hyppyjä. Ensimmäinen (kuten tästä eteenpäin kurssiin loppuun asti) viikonlopun neljästä hypystä suoritettiin enää vain yhden ohjaajan kanssa. Hyppy oli samankaltainen edellisen kanssa, mutta tosiaan vain yhden ohjaajan kanssa, joten tämä yksi ohjaaja siirtyi hyvän asennon löytymisen jälkeen H:n eteen ja tämän oli tarkoitus pudota hyvässä asennossa yksin ja kääntyä tarvittaessa ohjaajaa kohti. Toinen hyppy sisälsi jo 360 asteen käännöksiä ja eteenpäin liikkumista. Kolmas hyppy jännitti H:ta tavallista enemmän. Tätä ennen hän on aina hypännyt koneesta ulos niin että joku on ollut hänen lahkeessaan kiinni alusta alkaen, mutta nyt oli tarkoitus hypätä ulos yksin, ohjaaja hyppää perässä, jonka aikana H:n tuli kääntää itsensä katse kohti ohjaajaa. H:n ensimmäinen dive exit, eli ulossukellus sujui moitteettomasti ja hän sai suuria huomionosoituksia ja onnitteluja hypyn jälkeen. H oli jopa itse hieman yllättynyt kuinka hienosti se sujuikaan sillä häntä oli varoitettu että tilanteessa voi vahingossa kääntyä selälleen, joten hän jotenkin tuntui oikein odottavan että niin siinä varmasti käykin. Hypättyään H teki juuri niinkuin oli käsketty ja yllätyksekseen löysi itsensä täydellisestä asennosta vatsa alaspäin tuijottamasta peukaloita ja suurta hymyä osoittavaa ohjaajansa. Viikonlopun neljäs hyppy oli ehdottomasti H:n suosikki. Tarkoitus on saattaa hyppäjä tilanteeseen, jossa vatsa ei enää olekaan keskipiste, jotta voidaan todeta miten hyppääjä osaa palata muista asennoista tavalliseen vapaapudotusasentoon. Tämä harjoitus tehdään tekemällä yksi takaperin voltti. Tarkoitus oli siis potkaista jalat vatsaan ja pää taakse ja tämän jälkeen palata vapaapudotusasentoon palauttamalla jalat ja kädet omille paikoilleen. H teki ensimmäisen volttinsa ja palasi asentoonsa suuri hymy ja onnistumisen tunne sydämmessään. Asento ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen sillä H:n matka jatkui kohti toista volttia. H mietti sadasosasekunnin mitä tehdä ja päätti potkaista jalat takaisin vatsaan suorittaakseen voltin uudelleen ja samalla yrittääkseen palautumista paremmalla onnella. Ja onnistuihan se. H vilkaisi ohjaajaansa, joka nauroi vatsansa kylläisyydestä H:n ilmeitä. Seuraavaksi oli tarkoitus lentää taivaan halki siirtämällä kädet vartalon sivuille, jolloin saadaan aikaiseksi n. 250km/h nopeudella eteenpäin liikkuva liike. H siirsi kätensä hieman turhan haparoivasti ja vahingossa kääntyi 180 astetta väärään suuntaan ohjaajan osoittamasta suunnasta. H kuitenkin tiesi tarkkaan mitä tehdä, joten hän aloitti alusta. Paluu normaaliin pudotusasentoon, käännös takaisin, uusi yritys ja onnistuminen.

H:n taas lennellessä E ja L olivat koko viikonlopun töissä ja halusivat hyvää ruokaa. Tästä syystä E ja L palasivat heille jo entuudestaan tuttuun, hyväksi koettuun ravintolaan Scarboroughn kaupunginosaan, viedäkseen meitä majoittavan ystävämme Nooran hyvälle illalliselle. Sunnuntaina tytöille sattui hauska tilanne töissä kun heitä kiellettiin työskentelemästä A-tikkailla, sillä heitä kieltäneen herrasmiehen mukaan tämä ei ollut virallinen työksentelytaso. Eli 3m korkeiden ikkunoiden pesu hankaloitui hieman, mutta esimiestenkin jo aikaisemmin antaneiden ohjeiden mukaan, pesette vain niin korkealle kuin yletytte, ei se niin tarkkaa ole.

Maanantaina oli Unionin RDO (Rosted Day Off) päivä, eli union määräämä vapaapäivä, jolloin vain halutessaan kuitenkin mennä töihin. Mikäli menee töihin, saa tuplapalkan. H, E ja L päättivät kuitenkin pitää tämän päivän vapaapäivänä ja suunnata rantaa pitkin pohjoiseen käymään Mindarie nimisessä satamassa. Paikka oli hieno mutta aika hiljainen, liekö johtua siitä että on "talvi" tai siitä että olimme siellä maanantai-iltapäivällä, mutta monet ravintolat ja kahvilat olivat kuitenkin kiinni. Muutamilla rannoilla kävelyn jälkeen suuntasimme Hillary's satamaan syömään päivällistä buffet-ravintolaan, joka täällä tunnetaan nimellä smorgas bord, jossa tarjolla oli liki kaikkia mahdollisia mereneläviä.

Loppuviikkoo torstaihin asti sujuikin sitten taas töiden merkeissä. Torstaina n. puolituntia ennen töiden päättymistä tytöille ilmoitettiin että rakennus luovutetaan nyt ostajille, ja heille tullaan ilmoittamaan myöhemmin että jatkuvatko työt enää ja jos niin missä vaiheessa. Tytöt jäivät ihmettelemään, ja niin jäätte tekin, sillä jatkoa tarinalle seuraa seuraavassa päivityksessä.

Minne ne päivät karkaa..

Ja taas vierähti viime päivityksestä viikko.. Ei sinänsä, tällä menolla tulossa on ainakin 52 päivitystä! No sitten viime päivityksen on koettu yhtä sun toista ja saatu jotain näkyvääkin aikaiseksi..

Perjantaina vuokraisimme auton, jotta E ja L voisivat tulla katsomaan H:n touhuja lauantaina, mutta Australialaiseen tapaan, suunnitelmat muuttuivat rikkinäisten kulkuneuvojen takia ja H päätyi matkalle tällä kertaa ilman E:tä ja L:ää. Matkalla kotiin autovuokraamosta kävimme testaamassa Australialaisen Ikean lihapullat, ja kotoisiltahan nuo maistuivat. Päätimme että aina kun tulee kova koti-ikävä menemme Ikeaan lounaalle.

Perjantai illalla H siis lähti kahden paikallisen huimapääystävänsä kanssa kohti n. 100km päässä sijaitsevaa Yorkia koettelemaan tiistain ja torstain koulutuksessa saatuja oppeja. E ja L halasivat H:ta ja kertoivat kuinka ihana oli ollut olla ystäviä ja toivottivat hyvästinsä. Tämän jälkeen H lähti matkaan, E ja L jäivät viettämään rauhallista koti-iltaa. Matkan Yorkiin piti kestää reippaan tunnin mutta perille päästiin vasta kolmen tunnin päästä lähdöstä, yhden epäonnekkaan risteyksen ohituksen jälkeen.. Öinen valaistus kaupungin ulkopuolella on vähäistä joten tästä pimeydestä johtuen Yorkin tähtitaivas oli kuin satukirjasta. H ystävineen raahasi makuubunkkerin patjat pihan nurmikolle ja nukkui yönsä taivasalla. Aamulla H aloitti rankan käytännön harjoittelun ja puolen päivän jälkeen kiipesi ryhmästään ensimmäisenä koneeseen. Nousu 14000f (4,2km) korkeuteen kesti n. 10 minuuttia jonka jälkeen ohjaaja veti H:ta hihasta ja ilmoitti että on aika. Ovet avautuivat ja kaksi ensimmäistä miestä kierivät ulos koneesta. H konttasi ovelle, vilkaisi ohjaajaansa ja luvan saatuaan hyppäsi ulos koneesta, toisen ohjaajan roikkuessa lahkeessaan ja hihassaan. Toinen ohjaaja tarttui kiinni toisesta lahkeesta ja hihasta samalla kun H mietti mielessään "Miksi hitossa mä hyppäsin yksinäni, oma-aloitteisesti täysin toimivasta koneesta ulos, joku random reppu selässä?!" Muutaman sekunnin kuluttua kuitenkin H sai ajatuksensa kasaan ja suoritti pudotuksen ajalle annetut tehtävät. Meteli pudotuksen aikana oli niin kova että vaikka huusi niin kovaa kuin ääntä kurkusta lähti, ei omaa ääntään kuullut.. 6500f korkeudessa oli aika avata varjo, ohjaajat loittonivat ja H repäisi varjon auki, tunsi riuhtaisun, vilkaisi ylös ja suureksi ilokseen havaitsi varjonsa olevan täydellinen! Syvän huokaisun jälkeen voi hetken nauttia korvia hivelevästä hiljaisuudesta kunnes oli aika etsiä ohjaaja, jonka opastuksella turvallinen laskeutumispaikka paikannetaan. Laskeutuminen sujui hienosti jaloilleen, vaikkakin välittömästi varjon nykäistessä taakse päin pyllähtäen. Ohjaajat kehuivat H:n ensimmäistä hyppyä erinomaiseksi, kurssitovereistaan parhaaksi!

H:n opetellessa lentämään E ja L suuntasivat AFC (Australian Football Club), peliin. Lempinimeltään tätä ihanuutta kutsutaan footyksi, ihanuutta siksi, että pelaajajilla on päällään todella lyhyet sortsit ja hihattomat paidat. Voisi tietysti kuvittella, että pelaajilla on niin vähän päällään vain siksi, että myös naiskatsojia saataisiin paikalle, mutta näin ei kuitenkaan ole. Todellinen syy on, että kyseisessä lajissa saa repiä vaatteista estääkseen toista pelaajaa. L ja E pääsivät myös kuvaan jonkun "tyypin" kanssa, joka jakoi nimikirjoituksia. Ilmeisesti siis kyseessä oli joku pelaaja, mutta mistäs tytöt sen olisivat voineet tietää. Itse peli oli kokemus, täysnäinen katsomo, niin iso kenttä ettei toiseen päähän meinannut nähdä sekä tietysti mahtava meininki, koska kotijoukkue, Fremantle Dockers, voitti. Footyn jälkeen kun Noora pääsi töistä, suuntasivat tytöt kylille.

Myöhään lauantai-illalla E:n, L:n ja Nooran jo lähdettyä kotoa, H saapui kotiin ja ilokseen havaitsi että ovet olivat lukossa eikä avainta ollut.. Onneksi kuitenkin yksi yläkerran ikkunoista oli auki, joten H:n onnistui murtautua taloon lyhyen katolla kiipeilyn jälkeen. H meni nukkumaan ja koki hauskan herätyksen keskellä yötä kun kolme ihanaa ystävää hyppäsivät hänen sänkyynsä ilmoittamaan että he ovat tulleet kotiin. Tytöillä oli paljon kerrottavaa menneestä illasta, varsinkin taksimatkasta kotiin. Taksikuski yritti huijata tyttöjä kääntymällä monesta risteyksestä väärään suuntaan, mutta koska tytöt olivat skarppeina, taksikuski ei pystynyt tyttöjä huijaamaan. Viimeinen pisara oli kun taksikuski yritti kääntyä viimeisestä risteyksestä väärin, joten Noora huudahti kuskille: "Kiitti, me jäädään tähän". Kuski teki työtä käskettyä ja pysäytti keskelle risteystä, jolloin tytöt saivat hyvän idean maksaa potut pottuina, kerätään kolikoista 32,60 dollaria mitä taksi maksoi. Tytöt sitten varsin hitaasti laskivat kolikoitaan, viimein kolikot olivat kasassa taksin edelleen seistessä keskellä risteystä, kunnes Noora totesi kohtalokkaasti: "Eikä, me laskettiin väärin. Noh, saat 20 centtiä tippiä".

Sunnuntaina oli perinteisen Sunday Sessionin aika.

Maanantaina H, E ja L lähtivät hoitamaan asioita vuokra-autollaan. Ajelimme Perthiä ristiin rastiin pyrkien löytämään paikkoja ilman navigaattoria ja päädyimme Mullaloo nimiselle ranta-alueelle lounaalle. Lounaan jälkeen lähdimme hakemaan Nooraa töistä ja käymään ruokakaupassa ostamassa jotain "pientä" päivälliseksi. Kotiin päästyämme mukaan oli tarttunut 5 hengelle neljä kiloa grillattavaa ja ainakin muutama kilo salaattitarpeita. Päivällisseuraa oli kutsuttava, joten Soz lapsineen riensi avuksemme BBQ illalliselle.

Tiistaina H lähti Sozin ja tämän lasten kanssa hoitamaan tulevaan työpaikkaansa liittyviä asioita, E ja L suuntasivat Scarborough nimisellä alueella sijaitsevalle turistien ja surffareiden suosimalle uimarannalle. Aallot olivat ehkä jopa liian korkeat tytöille, koska tytöillä meinasi tulla pienen pieni pakokauhu selvitessään meren kuohunassa, mutta fiksuja kun olivat, suuntasivat tytöt takaisin hiekalle vain nauttimaan kauniista näkymästä.

Keskiviikkona H lähti kurssille suorittamaan rakennustyömaalla tarvittavaa White Cardia, joka vastaa suomalaista rakennustyömaan turvallisuuskorttia. Kurssin jälkeen H hankki itselleen työkengät ja kypärän ja suuntasi keskustaan palauttamaan vuokra-autoa ja tapaamaan E:n ja L:n. Päätimme mennä lasilliselle keskustassa sijaitsevaan C Restaurant nimiseen hienostomaiseen näköalaravintolaan, jota oli kehuttu jopa turistioppaissa. Pettymys oli suuri. Näköalat olivat kyllä hienot ja ravintolakerros pyöri Näsinneulamaisesti mutta ravintola itse oli nähnyt parhaat päivänsä. Lämmin, melkeinpä kuuma kierrekorkkipullollinen viini tarjoiltiin likaisista ja naarmuisista laseista ja tilaamamme juustolautanen oli ennemminkin vitsi kuin hienostoravintolan listalla tarjottava annos. Palvelu oli hidasta ja melko tökeröä. Lasilliset juotuamme ja ravintolan kierrettyä kokonainen kierros siirryimme muualle lounaalle. Tapasimme töistä päässeitä ystäviä ja hyppäsimme heidän kyytiinsä. Päivä oli epävakaa mutta päätimme silti käydä King's Parkissa. Heti puistoon päästyämme alkoi sataa, joten jatkoimme matkaa rannikolle, City Beach nimiselle rannalle. Auringonlaskun ja sateen koristama meri kuohui ja seurasimme hetken sateessa ja parimetrisissä aalloissa taistelevia surffareita ennen kotiin lähtöä.

Torstaina H aloitti ystävämme Sozin hänelle järjestämän työn rakennustyömaalla, ns. spotterina. Spotterin tehtävä on yksinkertainen ja erittäin hyväpalkkainen. Rakennuksen katolle, 244m korkeuteen asennetaan valokylttejä, joten asennuskohteen alla tulee olla tyhjä alue, johon ei työn aikana saa mennä jos vaikka jotain sattuisi putoamaan maahan. Spotterin työ on valvoa tätä aluetta ja pitää se tyhjänä.

H:n "paiskiessa" töissä, E ja L suorittivat heidän White Cardinsa, sillä heillekin oli töitä tarjolla samalla työmaalla. E:n ja L:n White Card -kurssi taisi olla paljon huvittavampi kuin H:n, sillä H oli aiemmin sanonut, että se oli tylsää eikä juuri mitään muuta. E:n ja L:n kurssin veti thaimaalainen tyttö, joka puhui täydellistä englantia. Tyttö puhui kurssin alkuun n. 3 minuuttia, jonka aikana hän kertoi toisen monistepinon sisältävän vastaukset ja toisen kysymykset, kysymysten perässä lukee vielä sivunumero, josta vastaus löytyy. Todella vaikeaa siis. Kurssivetäjä jatkoi kertoen kokeen olevan todella vakava, jonka aikana ei saa puhua, saati luntata. Kun tytöt rupesivat jo panikoimaan niin vetäjä jatkoi parhaalla mahdollisella thaikkuaksentillaan: "Joooooke! You can do iiiit!" Tytöthän meinasivat tippua tuoleiltaan, kunnes vetäjä vielä informoi kurssilaisia jos jollain on jotain kysyttävää: "Just call me!", ja lähti. Wasawasa? Kurssilla sattui olemaan myös eräs suomalainen poika, joten kolme suomalaista (kaikista seitsemästä osallistujasta) siellä yrittivät parhaansa mukaan selvitä kysymyksistä ymmärtämättä alan sanastoa ollenkaan. Mutta kaikki selvisivät kokeesta kunnialla, vaikkakin koetta ei oikeastaan edes tarkastettu, kortti käteen ja ulos.

Näistä tapahtumista on nyt jo muutama päivä, mutta kerrotaan siitä sitten taas seuraavassa päivityksessä lisää.

Ennen kaikkea anteeksi…

… ettei meistä ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Olemme olleet kiireisiä ja väsyneitä mutta nyt olemme vihdoin perillä ja kiire ja väsymys ovat takana. Toisena suurena syynä mainittakoon tässä kohtaa myös että internet yhteyden muodostaminen ei ollut helpoimpia tehtäviä, kunnes tajusimme että koneen voi asettaa käyttämään puhelinliittymän mukana tullutta internet yhteyttä. Nyt homma siis pelittää niin kauan kun liittymässä riittää dataa ja 3G toimii. Toisin sanottuna kaupungissa ok, down under in outback, not so much.

Lennot viimeisen päivityksen jälkeen sujuivat hitaasti mutta varmasti. Saavuimme Perthiin hieman myöhässä, muttei tuo haitannut sillä kyytimmekin oli paikalliseen tapaan myöhässä. Ensimmäinen ilta kulutettiin H:lle ja E:lle jo edellisellä kerralla tutuksi tulleella terassilla, hyvässä seurassa, elämänmuutoksen ihmeellisyyksistä, haasteista ja tulevista suunnitelmista jutellen.

Pitkäperjantai (eng. Good Friday), nykyisin Bad Fridaynä tunnettu seuraava päivä koitti ja aloimme suunnittelemaan päivän aikataulua. Tässä kohtaa tajusimme, että kaikki kaupat, huoltoasemat, kahvilat, baarit ja pubit ovat kiinni, joten suunnitelmat rajoittuivat reilusti. Uudelleen harkinnan tuloksena päätimme lähteä läheiselle hautausmaalle. Mitä muuta nyt kolme nuorta suomalaisnaista voisi ensimmäisenä haluta nähdä kuin hautausmaan! Tähän sentään löytyy edes muutama hyvä syy, sillä L oli erittäin halukas heti näkemään kenguruita ja krokotiilejä, joten paikalliset kertoivat että krokotiilejä täällä päin ei ole, mutta kenguruita on mahdollista nähdä kyseisellä hautausmaalla. Toisena syynä, tämä mainitsemamme hautausmaa on nimeltäänkin Pinnaroo Valley, Memorial Park, joten kyseessä on ehkä enemmänkin järisyttävän kaunis puisto, johon ihmiset ovat tavanomaisen hautakiven sijaan asettaneet erilaisia muistomerkkejä, puiston penkkejä, kiviä, puita tai yksinkertaisia muistolaattoja kävelypolun reunalle. Istuimme puiston reunalla n. 10 metrin päässä varjossa loikoilevista kenguista ja ihailimme niiden rauhallisuutta ihmisten läheisyydessä.

Kun riittävän monta kuvaa kenguista oli otettu, päätimme suunnata Hillary's Harbour nimiseen venesatamaan, joka on yksi Perthin turistien suosimimmista paikoista. Tästä syystä oletimme että täällä saattaisi olla edes joku paikka auki, ja olikin, mutta suureksi hämmästykseksemme pääsiäistä vietetään niinkin katoliseen tapaan (vaikkei väestöstä ole kuin n. 30% katolilaisia), ettei edes auki olleissa ravintoloissa myyty mitään alkoholia, ei edes ruokajuomana. Söimme siis nopeat lounaat venesatamassa ja suuntasimme ruokajuomille King's Parkiin, keskustan suureen näköalamuistopuistoon. Muutama 100 tai 1000 muutakin ihmistä oli varmaan huomannut saman ettei Bad Fridaynä ole muuta tekemistä kuin hengata ystävien seurassa rennosti ottaen, sillä puisto oli täynnä piknikin antimia nauttivia turisteja ja paikallisia. Meillä oli paikallisen ystävämme entisen packbackerin, nykyisen suomalaisen Australiassa, Nooran, aikoinaan lahjaksi saama suomalainen Mini-Mölkky peli, jonka ensimmäistä erän veivät paikalliset, ensikertalaiset ystävämme, mutta toisella kierroksella me näytimme suomalaiset kyntemme, kunnes joku random poika keskeytti pelimme ihastuttuaan pelinappuloihimme.

Lauantaiaamuna herättyään H lähti paikallisen ystävämme Sozin kanssa hakemaan hänen lapsiaan, joiden seurassa meidän oli tarkoitus lähteä Fremantleen (slangilla Freo) katutaidefestivaaleille. L ja E valmistautuivat kotona lähtöön ja jäivät odottamaan kyytiä, joka jostain syystä ei koskaan kuitenkaan saapunut. H ja Soz onneksi järjestivät L:n ja E:n seuraansa ja 30 minuutin junamatka Freoon alkoi. Junamatkalla nauroimme kuinka junan reitillä oli paikka nimeltä Rockingham, eli rokkaava kinkku, kuten L asian hienosti meille suomensi. Freo on pieni kylämäinen satamakaupunki meren rannalla Perthin läpi vievän Swan River joen alussa. Näimme useita erinäisiä todella taitavia ja hauskoja katutaiteilijoita ja tanssahtelimme katusoittajien tahtiin. Kävimme paikallisessa Little Creatures nimisessä panimossa lounaalla ja maistamassa panimon omaa tuotantoa. Lapset nauttivat panimon suuren suuresta hiekkalaatikosta, jonka hiekan L kertoi olevan kalankakkaa. Kiva. Panimossa oli myös "Baby Change" tila, eli taas hienojen suomennuksiemme jälkeen, huone johon voi jättää huonosti käyttäytyvän lapsensa vaihdettavaksi toiseen paremmin käyttäytyvään. "Lost in translation" on nykyään yksi suosikkiharrastuksistamme!

Sunnuntaina aamupäivä sujui rauhaisasti, sillä illaksi meille oli varattu liput Rosemount hotellilla järjestettyyn Australiasen hiphop musiikin tapahtumaan, jossa H:n ja E: ennalta tuntema Kat esiintyi. Kat oli mahtava, kuten viimeisikin E ja H muistelivat, ja ilta tuntui kuluvan ihan liian nopeasti sillä niin hauskaa meillä oli. Kotiin oli kuitenkin mentävä, joten hieno ilta ja ns. Sunday Session oli päätettävä. Maanantaina otimme rennosti ja tapasimme taas lisää vanhoja ja uusia tuttuja.

Tiistaina lähdimme heti aamusta hoitamaan asioita Morleyn kaupunginosassa sijaitsevaan kauppakeskukseen Galleria Centroon, jossa Noora työskentelee. Saimmekin paljon aikaiseksi, sillä onnistuimme avaamaan paikalliset puhelinliittymät sekä pankkitilit. Hauskaa on, että täällä kun ei tunneta ääkkösiä tai muutenkaan suomalaisia nimiä, H:n sukunimi on tästä lähin ilman ääkkösiä ja E:nkin tuntuu onnistuvan hienosti pudottaa ensimmäinen nimestä pois virallisista papereista. E ja L jatkoivat asioiden hoidosta tutustumaan kaupungin keskustaan, kun taas H aloitti kurssin, josta seuraa juonipaljastuksia myöhemmin.

Keskiviikkona kävimme Perhin eläintarhassa tutustumassa meitä mahdollisesti myöhemmin uhkaaviin käärmeisiin, hämähäkkeihin, krokotiileihin ja muihin toinen toistaan hauskempiin ja "kröhöm" omituisiin otuksiin. Tämän jälkeen nautimme illallisen Onnekkaassa Merimetsossa, eli paikassa nimeltä Lucky Shag. Torstaina melkein pääsimme kaupungin yhdelle tunnetuimmista rannoista, Colecottesloe (eli Coleslaw) asti, mutta heti kun meri oli näkyvissä, taivas meni pilveen ja tuli sen verran viileä ettemme uskaltaneet muuta kuin kastaa varpaat veteen.

Nyt Jukka Pojan säestämänä istumme taas tutulla terassilla ja hymyillen mietimme mitä kaikkea uutta ihanaa tämä vuosi vielä tuo tullessaan. Blogin kuvat tulevat taas vähän myöhemmin, eli keep posted.. :)

Auf Wiedersehen München

Matka on lähtenyt käyntiin. Kaikki ehtivät sunnuntaiaamuna linja-autoasemalle, jossa hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentomme olivat ajoissa ja saavuimme aikataulun mukaisesti Müncheniin E:n siskon, Teijan ja hänen 10-vuotiaan tyttärensä Elenan luokse. Ensimmäinen ilta otettiin rauhallisesti, söimme hyvin ja eksyimme kuinkas sattuikaan, paikalliseen aussibaariin yhdelle.

Maanantaiaamuna L heräsi virkeänä klo 7.30 noutamaan lähileipomosta aamiaissämpylät ja muut tarpeet. H ja E hämmästelivät (eli kirosivat) että edellisenä iltana klo 8 aikaan heräämisestä oli vain vitsailtu ja tässä sitä oltiin. Aamukymmenen jälkeen olimme jo metrolla matkalla keskustaan ostoksille. L sai hienon ja kalliin läksiäislahjan "töistä", eli hän siis osti itse itselleen Freitag merkkisen repun, joka on tehty rekan pressuista ja turvavöistä! Perusnähtävyydet, jotka Münchenin keskusta tarjoaa tuli nähtyä ja turistikuvia otettua. Illalla Teija ja Elena halusivat viedä meidät syömään yhteen heidän suosikkiravintoloistaan, kiinalaiseen buffetravintolaan, jossa ylensyönti oli väistämätöntä. Maistoimme sammakonreisiä, "voikalaa", seepiaa ja "keltaisia laatikoita" (eli ananaspaloja, joita E ja H eivät tunnistaneet). Tarjolla oli kenguruakin. Joimme muutamat Mai Coladat ja Pina Tait (eli yhdistetty Pina Colada ja Mai Tai) ja suuntasimme vatsojemme kanssa takaisin keskustaan. Tämän illan jälkeen myös MC Hammerina tunnettu E ehdotti että menisimme "kaljalaiseen saksatupaan" Hofbräuhausiin, sillä hän koki että se on tärkeä osa baijerilaista kulttuurin tuntemusta. Ja niinhän tuo olikin. Paikalliset baijerilaiset kansallispuvuissaan soittivat, lauloivat ja joivat masseja eli litran olutkolpakoita sekä söivät pretzeleitä.

Kulttuurinnälkämme kasvoi, joten matka jatkui paikalliseen pikkukuppilaan, jonka aukiolon L huomasi oven takana seisovan mustan miehen valkoisen hammasrivistön loistosta. Ilman tätä hienoa oivallusta, olisimme jääneet taas paljosta paitsi. Asiakaskunta oli vähintäänkin mielenkiintoista, jos ei jopa ehkä hieman pelottavaakin, mutta rohkeina tyttöinä selvisimme taas kokemuksia rikkaampana. Tapasimme miehen, joka kysyttyämme mistä olet kotoisin vastasi että tarinani on TODELLA pitkä ja vaikea. Hänen biologinen äitinsä oli pohjoissaksasta kotoisin oleva turkkilainen, joka antoi miehen adoptoitavaksi kahden päivän ikäisenä. Ja suurinpiirtein tässä se TODELLA pitkä ja vaikea tarina olikin!! Tämän herran jälkeen seuraamme lyöttäytyi "dog from New York", jonka New Yorkilainen slangi oli niin hulvaton että olisimme voineet kuunnella hänen puhettaan nauraen pidemmänkin aikaa. Matka kotiin sujui ystävällisen taksikuskin kyydissä, joka samalla esitteli meille matkan varrella olleita turistikohteita.

Seuraavana aamuna palkkasimme itsellemme ruokapalkalla 10-vuotiaan matkaoppaan, Elenan, jonka kanssa suuntasimme Englischer Garteniin eli suureen puistoon keskellä kaupunkia. Ruokimme aamiaiselta jääneillä bretzeleillä pullasorsia ja vähän ohijuoksevia nelijalkaisia pullakoiriakin.

Päivä oli kaunis, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja lämpöä oli ehkä 10 astetta. Tämä hieno kevätpäivä oli houkutellut jo innoikkaimmat auringonopalvojat puistoon alasti. WASS?? Puistossa me terveet lapset pääsimme keinumaan ja kiipeilemään puuhun. Löysimme puiston reunalla sijaitsevan jokeen rakennetun surffauspisteen luokse, jossa paikalliset hurjapäät pääsivät näyttämään taitojaan aallonharjalla. Joku alan harrastelijakin oli osunut sattumalta paikalle ilman varusteita, sillä ilman omaa lautaa, kalsarit jalassa ja aplodien saattelemana hän otti aallon haltuun.

Maistoimme paikallisia herkkuja kuten Döner kebapia ja spagettijäätelöä. Jäätelö paikassa koimme taas hauskoja hetkiä kun WCssä tarjolla oli asiakkaille käsirasvaa, joka sisälsi 5% ureaa! Seurasimme myös vierestä lastenpuistossa tapahtuvaa vilinää, kun poika kiipesi puuhun ja epäonnekseen putosi sieltä, jonkun naisen avittamana. Paikalle tilattiin hätään pillit päällä saapuva ambulanssi ja paareja kantavat ensiapuhoitajat, vaikka pojalla ei vaikuttanut olevan muuta hätää kuin kipeä ranne.  Poika kiipesi autoon ja sai kaipaamaansa hoitoa, mutta jäimme vahvasti siihen uskoon että putoamista avittanut nainen olisi ehkä apua kaivannut enemmän, ainakin tilanteessa kiukuttelusta ja dramatisoinnista päätellen. Nyt aina kun joku kuulee ambulanssin äänen, joku meistä huudahtaa että jossain on taas pudonnut poika puusta. Hurjan näköinenhän tuo tilanne oli, mutta poika oli kyllä tilanteen dramatisointiin nähden erittäin hyväkuntoinen. Münchner Freiheitilta lähdimme Olympiaparkiin, jossa H, L ja Elena saivat kokeilla sellaisia veden päällä kelluvia läpinäkyviä palloja, joihin mahtuu ihminen sisälle ja jossa kaatuu kokoajan, jos edes pääsee pystyyn. Tarkoitus siis olisi juosta kuten hamsteri juoksupyörässään mutta tuo nyt ei mennyt meidän osaltamme ihan suunnitelmien mukaan.

Kiipesimme (eli menimme hissillä) 185m korkeuteen Olympiatornin huipulle, josta näkymät kaupungin ylle olivat hulppeat, myös vilahdus alppien huipuista oli nähtävissä. Illan päätteeksi kävimme E:n suosimassa kreikkalaisessa ravintolassa, josta palasimme kotiin taas ähkynä vatsojemme kanssa. Kassit pakattuamme oli muutaman tunnin yöunien aika, sillä metro rautatieasemalle lähti aamuvarhaisella klo 5.07. Nyt matkaamme junassa Frankfurtin lentokentälle, josta matka jatkuu Perthiin.

Seuraavat päivitykset siis toiselta puolelta maailmaa.