Kotimatka alkakoon

Seuraavana aamuna oli aika pakata Åke ja lähteä takaisin kotia kohti. Matka sujui leppoisasti Åken ilmastoinnin huristessa tuttujen maisemien viilettäessä ohi. Matkan aikana jouduimme muutamiakin kertoja pysähtymään rautatien ylityskohtaan odottamaan että juna menee ohi. H hämmästeli junien pituutta kun 112 vaunua puksutteli ohitsemme. Tämä tosin oli kuulemma ihan vauva kunnon junien vieressä. Usein voi joutua kuulemma puolikin tuntia odottelemaan risteyksessä että koko juna on päässyt risteyksen ohi. Tuo 112 vaunua sentään suhisi ohi reippaassa 10 minuutissa.

Vaunut toisensa jälkeen jatkuivat horisonttiin asti

Mittatikut teiden varsilla kertovat tulvaveden korkeude

H oli ollut jo edellisenä päivänä hieman huonovointinen, mutta kotimatkan aikana olo vain paheni ja päätimme pysähtyä jo tutulle De Gray joen rannalla olevalle leirintäalueelle, jotta H voisi levätä hieman. Litrojen ja litrojen veden lipittämisen, oksentelunm kauniin jokimaiseman taukoammattoman tuijottamisen, ja yön unien jälkeen H:n olo olikin jo parempi ja matka voi jatkua Port Hedlandiin ruokaostoksille. H päätti ostaa myös Hydralite nimistä lisänesteytysjuomaa, jota käytetään nestehukkaan silloin kun pelkkä vesi ei tunnu riittävän. Tämä paransikin H:n oloa entisestään ja matka jatkui iltamyöhäisellä Samson Pointille.

Aamu Point Samsonilla oli perinteiseen Länsi-Australiaseen aamuun verrattaen hieman erilainen, sillä sijainnistaan niemen kärjessä johtuen, täällä voi nähdä auringon nousevan meren takaa, kun useimmissa rannikon kylissä ja kaupungeissa näkee vain kauniin auringonlaskun. Oli hienoa seurata kun aamuauringon kimaltaessa meren pintaan valaat kävivät haukkaamassa ilmaa ja hieman kauempana linnut, makrillit ja hait taistelivat aamupalastaan.

Pieni musta piste kuvan oikealla puolella on aamuauringossa pärskivä valas

Point Samson on vanha kalastajakylä, tosin nykyään kaivostyöläisten valloittama, joten kalastusmahdollisuudet olivat mainiot. Soz on aikoinaan harrastanut enemmänkin kalastusta harppuunalla, joten hän oli ottanut matkaan mukaan vanhan puisen harppuunansa ja oli nyt halukas kokeilemaan onneaan kivikkoisella rannikolla, jossa moinen kalastus oli sallittua. H ja Soz pukivat siis päälleen uimashortsit, märkäpaidat ja hanskat ja raahasivat snorkkelit ja harppunan veteen. H kun ei niin tuosta kalastusmuodosta mitään ymmärrä, nautti enemmänkin kauniista kaloista ja merenpohjasta kun taas Soz koitti löytää jotain ammuttavaa. H pysytteli koko ajan Sozin takana ja vilkuili koska jotain löytyy keihään päästä. Riittävän suurta kalaa ei kuitenkaan löytynyt, joten Soz ehdotti että voisimme koittaa napata otuksen, jonka nimeksi H kuuli Grayfish. Soz laittoi harppuunansa kivelle ja lähti hanskat kädessä pyydystämään tätä mysteeristä harmaata kalaa ja H ajatteli että johan on tilanne muuttumassa mielenkiintoiseksi, että nyt kalastetaan kaloja jo ihan paljain käsin. No hetken kivenkolojen kaivelun jälkeen Soz palasi kädessään sateenkaaren kirjava sakseton rapu. H oli hämillään, mikähän tuo sitten on? Tämä oli kuulemma se "harmaa kala". H tokaisi että johan on hölmö nimi kun eihän otus ole harmaa eikä edes kala! Kävi ilmi että H oli kuullut vähän väärin, sillä kyseessä oli Crayfish eikä Grayfish. No H:n ihmetellessä snorkkelipussissa mellastavaa rapua, Soz oli havainnut suuren kalan ja lähtenyt sen perään harppuunansa kanssa. Soz palasi ilman kalaa ja ilmoitti että nyt on aika nousta rantaan sillä hän oli osunut kalaan, mutta epäonnekseen vanha harppunankärki oli mennyt rikki ja haavoittunut kala oli päässyt karkuun, joten haiden voidaan odottaa saapuvan paikalle melko pian. Nousimme rantaan ja valmistimme ravusta lounasta ja jatkoimme sitten matkaa lähimpään kaupunkiin Karrathaan etsimään uutta keikäänkärkeä. Ostosten jälkeen matka jatkui taas eteenpäin kohti etelää.

Saalistetusta pikkuravusta rannalle pääsi vain pyrstö, joten kuva ei anna oikeaa kuvaa ravun kirjavuudesta, mutta onpahan edes kuva pyrstöstä

Seuraavan päivän aikana keräsimme hieman kilometrejä mittariin ja ajoimme 500 kilometrin matkan Carnavoniin asti, jossa pysähdyimme taas ostoksille ja tankkaamaan. Lounaalle pysähdyimme kauniille joen rannalle. Omassa rauhassamme saimme seurata mustien joutsenten ja pelikaanien lipuvan ohitsemme. Rannalla oli myös Australialaisille perinteinen puuhun sidottu köysi, jonka avulla voi heilauttaa itsensä veteen virkistymään. H ei moista halunnu kokeilla sillä köysi sattuu varpaisiin aika mukavasti ja H:n mielestä köysi oli turhan kaukana vedestä joten hän pelkäsi mätkähtävänsä maahan veden sijaan, mutta Soz näytti sentään H:lle taitojaan, jotta tämä sai kuvan miten homma hoidetaan.

Lounaan jälkeen ajoimme noin 60 kilometriä rantaa pitkin pohjoiseen Quobbaan tarkoituksenamme viettää yö siellä ja lähteä kokeilemaan kalaonnea heti aamusta. Quobba oli illalla meidän sinne saapuessamme todella tuulinen ja rantaan lyövät aallot todella korkeat. Kiipesimme rantakalliolle katsomaan Quobban erikoisuuksia, blowholeja, eli kallioon kaivertuneita luolia ja koloja, joiden läpi vesi virtaa ja pärskäytää geysiirin tapaan. Monia metrejä korkeat pärskeet olivat mahtavat ja äänet jotka kuuluivat kun vesi virtasi luolaan ja puski ulos luolan katon pienestä reiästä olivat kuin ison miehen kuorsaus. Hetken ihailun jälkeen, huonosta snorklaussäästä riippumatta päätimme kutenkin jäädä yöksi, toivoen että aamulla sää olisi parempi.

Seuraavana aamuna sää oli vielä hurjempi. Aallot pieksivät rantakallioihin suurina tyrskyinä, eikä ollut toivoakaan että olisi päässyt yhtä lähelle blowholea valokuvaa ottamaan kuin edellisenä iltana olimme hämärässä ilman kameraa olleet katsomassa. Matka jatkui 450 kilometrin ajomatkalla Kalbarriin, toivoen että sää siellä olisi hieman tyynempi. Kalbarriin päästyämme huomasimme ikäväksemme ettei sää ollut yhtään eilistä parempi kalastusta tai snorklailua ajatellen, vaan tuuli oli yhä liian voimakas. Päätimme siis nopeasti tutustua Kalbarrin pieneen herttaiseen kylään ja jatkaa sitten matkaa kotia kohti. Yön vietimme matkan varrella erään joen rannalla. Joki oli kuivuudesta johtuen murto-osa siitä mitä se joskus on ollut ja joen sillan alta löytyi mielenkiintoinen löytö, vanha 60-luvun auto, täysin ruostunut, hiekkaan hautautunut ja toinen kylki luodinreikiä täynnä. Löytö sai H:n ja Sozin keksimään tarinoita löydön takana, miten joku on autoa käyttänyt pankkiryöstössä tai vastaavassa rikollisessa toiminnassa, jonka jälkeen auto on sitten heitetty aikanaan voimakaana virtaavaan jokeen, johtolankojen piilottamiseksi. Ja nyt vasta vuosien ja vuosien jälkeen auto on taas kuivalla maalla.

Seuraavan päivän aikana matkamme jatkui takaisin Perthiin asti uutta rantatietä pisin. Sanoin kuvailemattoman mahtava reissu oli nyt takana ja oli taas aika palata arkeen. H:n onneksi matkasta on muistona sadoittain valokuvia ja ikimuistoisia kokemuksia. H kiittää ja kuittaa nyt tämän reissun odotuksiaan hienommaksi ja jää odottelemaan seuraavaa reissua.