Matka on lähtenyt käyntiin. Kaikki ehtivät sunnuntaiaamuna linja-autoasemalle, jossa hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lentomme olivat ajoissa ja saavuimme aikataulun mukaisesti Müncheniin E:n siskon, Teijan ja hänen 10-vuotiaan tyttärensä Elenan luokse. Ensimmäinen ilta otettiin rauhallisesti, söimme hyvin ja eksyimme kuinkas sattuikaan, paikalliseen aussibaariin yhdelle.
Maanantaiaamuna L heräsi virkeänä klo 7.30 noutamaan lähileipomosta aamiaissämpylät ja muut tarpeet. H ja E hämmästelivät (eli kirosivat) että edellisenä iltana klo 8 aikaan heräämisestä oli vain vitsailtu ja tässä sitä oltiin. Aamukymmenen jälkeen olimme jo metrolla matkalla keskustaan ostoksille. L sai hienon ja kalliin läksiäislahjan "töistä", eli hän siis osti itse itselleen Freitag merkkisen repun, joka on tehty rekan pressuista ja turvavöistä! Perusnähtävyydet, jotka Münchenin keskusta tarjoaa tuli nähtyä ja turistikuvia otettua. Illalla Teija ja Elena halusivat viedä meidät syömään yhteen heidän suosikkiravintoloistaan, kiinalaiseen buffetravintolaan, jossa ylensyönti oli väistämätöntä. Maistoimme sammakonreisiä, "voikalaa", seepiaa ja "keltaisia laatikoita" (eli ananaspaloja, joita E ja H eivät tunnistaneet). Tarjolla oli kenguruakin. Joimme muutamat Mai Coladat ja Pina Tait (eli yhdistetty Pina Colada ja Mai Tai) ja suuntasimme vatsojemme kanssa takaisin keskustaan. Tämän illan jälkeen myös MC Hammerina tunnettu E ehdotti että menisimme "kaljalaiseen saksatupaan" Hofbräuhausiin, sillä hän koki että se on tärkeä osa baijerilaista kulttuurin tuntemusta. Ja niinhän tuo olikin. Paikalliset baijerilaiset kansallispuvuissaan soittivat, lauloivat ja joivat masseja eli litran olutkolpakoita sekä söivät pretzeleitä.
Kulttuurinnälkämme kasvoi, joten matka jatkui paikalliseen pikkukuppilaan, jonka aukiolon L huomasi oven takana seisovan mustan miehen valkoisen hammasrivistön loistosta. Ilman tätä hienoa oivallusta, olisimme jääneet taas paljosta paitsi. Asiakaskunta oli vähintäänkin mielenkiintoista, jos ei jopa ehkä hieman pelottavaakin, mutta rohkeina tyttöinä selvisimme taas kokemuksia rikkaampana. Tapasimme miehen, joka kysyttyämme mistä olet kotoisin vastasi että tarinani on TODELLA pitkä ja vaikea. Hänen biologinen äitinsä oli pohjoissaksasta kotoisin oleva turkkilainen, joka antoi miehen adoptoitavaksi kahden päivän ikäisenä. Ja suurinpiirtein tässä se TODELLA pitkä ja vaikea tarina olikin!! Tämän herran jälkeen seuraamme lyöttäytyi "dog from New York", jonka New Yorkilainen slangi oli niin hulvaton että olisimme voineet kuunnella hänen puhettaan nauraen pidemmänkin aikaa. Matka kotiin sujui ystävällisen taksikuskin kyydissä, joka samalla esitteli meille matkan varrella olleita turistikohteita.
Seuraavana aamuna palkkasimme itsellemme ruokapalkalla 10-vuotiaan matkaoppaan, Elenan, jonka kanssa suuntasimme Englischer Garteniin eli suureen puistoon keskellä kaupunkia. Ruokimme aamiaiselta jääneillä bretzeleillä pullasorsia ja vähän ohijuoksevia nelijalkaisia pullakoiriakin.
Päivä oli kaunis, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja lämpöä oli ehkä 10 astetta. Tämä hieno kevätpäivä oli houkutellut jo innoikkaimmat auringonopalvojat puistoon alasti. WASS?? Puistossa me terveet lapset pääsimme keinumaan ja kiipeilemään puuhun. Löysimme puiston reunalla sijaitsevan jokeen rakennetun surffauspisteen luokse, jossa paikalliset hurjapäät pääsivät näyttämään taitojaan aallonharjalla. Joku alan harrastelijakin oli osunut sattumalta paikalle ilman varusteita, sillä ilman omaa lautaa, kalsarit jalassa ja aplodien saattelemana hän otti aallon haltuun.
Maistoimme paikallisia herkkuja kuten Döner kebapia ja spagettijäätelöä. Jäätelö paikassa koimme taas hauskoja hetkiä kun WCssä tarjolla oli asiakkaille käsirasvaa, joka sisälsi 5% ureaa! Seurasimme myös vierestä lastenpuistossa tapahtuvaa vilinää, kun poika kiipesi puuhun ja epäonnekseen putosi sieltä, jonkun naisen avittamana. Paikalle tilattiin hätään pillit päällä saapuva ambulanssi ja paareja kantavat ensiapuhoitajat, vaikka pojalla ei vaikuttanut olevan muuta hätää kuin kipeä ranne. Poika kiipesi autoon ja sai kaipaamaansa hoitoa, mutta jäimme vahvasti siihen uskoon että putoamista avittanut nainen olisi ehkä apua kaivannut enemmän, ainakin tilanteessa kiukuttelusta ja dramatisoinnista päätellen. Nyt aina kun joku kuulee ambulanssin äänen, joku meistä huudahtaa että jossain on taas pudonnut poika puusta. Hurjan näköinenhän tuo tilanne oli, mutta poika oli kyllä tilanteen dramatisointiin nähden erittäin hyväkuntoinen. Münchner Freiheitilta lähdimme Olympiaparkiin, jossa H, L ja Elena saivat kokeilla sellaisia veden päällä kelluvia läpinäkyviä palloja, joihin mahtuu ihminen sisälle ja jossa kaatuu kokoajan, jos edes pääsee pystyyn. Tarkoitus siis olisi juosta kuten hamsteri juoksupyörässään mutta tuo nyt ei mennyt meidän osaltamme ihan suunnitelmien mukaan.
Kiipesimme (eli menimme hissillä) 185m korkeuteen Olympiatornin huipulle, josta näkymät kaupungin ylle olivat hulppeat, myös vilahdus alppien huipuista oli nähtävissä. Illan päätteeksi kävimme E:n suosimassa kreikkalaisessa ravintolassa, josta palasimme kotiin taas ähkynä vatsojemme kanssa. Kassit pakattuamme oli muutaman tunnin yöunien aika, sillä metro rautatieasemalle lähti aamuvarhaisella klo 5.07. Nyt matkaamme junassa Frankfurtin lentokentälle, josta matka jatkuu Perthiin.
Seuraavat päivitykset siis toiselta puolelta maailmaa.
Maanantaiaamuna L heräsi virkeänä klo 7.30 noutamaan lähileipomosta aamiaissämpylät ja muut tarpeet. H ja E hämmästelivät (eli kirosivat) että edellisenä iltana klo 8 aikaan heräämisestä oli vain vitsailtu ja tässä sitä oltiin. Aamukymmenen jälkeen olimme jo metrolla matkalla keskustaan ostoksille. L sai hienon ja kalliin läksiäislahjan "töistä", eli hän siis osti itse itselleen Freitag merkkisen repun, joka on tehty rekan pressuista ja turvavöistä! Perusnähtävyydet, jotka Münchenin keskusta tarjoaa tuli nähtyä ja turistikuvia otettua. Illalla Teija ja Elena halusivat viedä meidät syömään yhteen heidän suosikkiravintoloistaan, kiinalaiseen buffetravintolaan, jossa ylensyönti oli väistämätöntä. Maistoimme sammakonreisiä, "voikalaa", seepiaa ja "keltaisia laatikoita" (eli ananaspaloja, joita E ja H eivät tunnistaneet). Tarjolla oli kenguruakin. Joimme muutamat Mai Coladat ja Pina Tait (eli yhdistetty Pina Colada ja Mai Tai) ja suuntasimme vatsojemme kanssa takaisin keskustaan. Tämän illan jälkeen myös MC Hammerina tunnettu E ehdotti että menisimme "kaljalaiseen saksatupaan" Hofbräuhausiin, sillä hän koki että se on tärkeä osa baijerilaista kulttuurin tuntemusta. Ja niinhän tuo olikin. Paikalliset baijerilaiset kansallispuvuissaan soittivat, lauloivat ja joivat masseja eli litran olutkolpakoita sekä söivät pretzeleitä.
Kulttuurinnälkämme kasvoi, joten matka jatkui paikalliseen pikkukuppilaan, jonka aukiolon L huomasi oven takana seisovan mustan miehen valkoisen hammasrivistön loistosta. Ilman tätä hienoa oivallusta, olisimme jääneet taas paljosta paitsi. Asiakaskunta oli vähintäänkin mielenkiintoista, jos ei jopa ehkä hieman pelottavaakin, mutta rohkeina tyttöinä selvisimme taas kokemuksia rikkaampana. Tapasimme miehen, joka kysyttyämme mistä olet kotoisin vastasi että tarinani on TODELLA pitkä ja vaikea. Hänen biologinen äitinsä oli pohjoissaksasta kotoisin oleva turkkilainen, joka antoi miehen adoptoitavaksi kahden päivän ikäisenä. Ja suurinpiirtein tässä se TODELLA pitkä ja vaikea tarina olikin!! Tämän herran jälkeen seuraamme lyöttäytyi "dog from New York", jonka New Yorkilainen slangi oli niin hulvaton että olisimme voineet kuunnella hänen puhettaan nauraen pidemmänkin aikaa. Matka kotiin sujui ystävällisen taksikuskin kyydissä, joka samalla esitteli meille matkan varrella olleita turistikohteita.
Seuraavana aamuna palkkasimme itsellemme ruokapalkalla 10-vuotiaan matkaoppaan, Elenan, jonka kanssa suuntasimme Englischer Garteniin eli suureen puistoon keskellä kaupunkia. Ruokimme aamiaiselta jääneillä bretzeleillä pullasorsia ja vähän ohijuoksevia nelijalkaisia pullakoiriakin.
Päivä oli kaunis, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja lämpöä oli ehkä 10 astetta. Tämä hieno kevätpäivä oli houkutellut jo innoikkaimmat auringonopalvojat puistoon alasti. WASS?? Puistossa me terveet lapset pääsimme keinumaan ja kiipeilemään puuhun. Löysimme puiston reunalla sijaitsevan jokeen rakennetun surffauspisteen luokse, jossa paikalliset hurjapäät pääsivät näyttämään taitojaan aallonharjalla. Joku alan harrastelijakin oli osunut sattumalta paikalle ilman varusteita, sillä ilman omaa lautaa, kalsarit jalassa ja aplodien saattelemana hän otti aallon haltuun.
Maistoimme paikallisia herkkuja kuten Döner kebapia ja spagettijäätelöä. Jäätelö paikassa koimme taas hauskoja hetkiä kun WCssä tarjolla oli asiakkaille käsirasvaa, joka sisälsi 5% ureaa! Seurasimme myös vierestä lastenpuistossa tapahtuvaa vilinää, kun poika kiipesi puuhun ja epäonnekseen putosi sieltä, jonkun naisen avittamana. Paikalle tilattiin hätään pillit päällä saapuva ambulanssi ja paareja kantavat ensiapuhoitajat, vaikka pojalla ei vaikuttanut olevan muuta hätää kuin kipeä ranne. Poika kiipesi autoon ja sai kaipaamaansa hoitoa, mutta jäimme vahvasti siihen uskoon että putoamista avittanut nainen olisi ehkä apua kaivannut enemmän, ainakin tilanteessa kiukuttelusta ja dramatisoinnista päätellen. Nyt aina kun joku kuulee ambulanssin äänen, joku meistä huudahtaa että jossain on taas pudonnut poika puusta. Hurjan näköinenhän tuo tilanne oli, mutta poika oli kyllä tilanteen dramatisointiin nähden erittäin hyväkuntoinen. Münchner Freiheitilta lähdimme Olympiaparkiin, jossa H, L ja Elena saivat kokeilla sellaisia veden päällä kelluvia läpinäkyviä palloja, joihin mahtuu ihminen sisälle ja jossa kaatuu kokoajan, jos edes pääsee pystyyn. Tarkoitus siis olisi juosta kuten hamsteri juoksupyörässään mutta tuo nyt ei mennyt meidän osaltamme ihan suunnitelmien mukaan.
Kiipesimme (eli menimme hissillä) 185m korkeuteen Olympiatornin huipulle, josta näkymät kaupungin ylle olivat hulppeat, myös vilahdus alppien huipuista oli nähtävissä. Illan päätteeksi kävimme E:n suosimassa kreikkalaisessa ravintolassa, josta palasimme kotiin taas ähkynä vatsojemme kanssa. Kassit pakattuamme oli muutaman tunnin yöunien aika, sillä metro rautatieasemalle lähti aamuvarhaisella klo 5.07. Nyt matkaamme junassa Frankfurtin lentokentälle, josta matka jatkuu Perthiin.
Seuraavat päivitykset siis toiselta puolelta maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti