Perjantaina vuokraisimme auton, jotta E ja L voisivat tulla katsomaan H:n touhuja lauantaina, mutta Australialaiseen tapaan, suunnitelmat muuttuivat rikkinäisten kulkuneuvojen takia ja H päätyi matkalle tällä kertaa ilman E:tä ja L:ää. Matkalla kotiin autovuokraamosta kävimme testaamassa Australialaisen Ikean lihapullat, ja kotoisiltahan nuo maistuivat. Päätimme että aina kun tulee kova koti-ikävä menemme Ikeaan lounaalle.
Perjantai illalla H siis lähti kahden paikallisen huimapääystävänsä kanssa kohti n. 100km päässä sijaitsevaa Yorkia koettelemaan tiistain ja torstain koulutuksessa saatuja oppeja. E ja L halasivat H:ta ja kertoivat kuinka ihana oli ollut olla ystäviä ja toivottivat hyvästinsä. Tämän jälkeen H lähti matkaan, E ja L jäivät viettämään rauhallista koti-iltaa. Matkan Yorkiin piti kestää reippaan tunnin mutta perille päästiin vasta kolmen tunnin päästä lähdöstä, yhden epäonnekkaan risteyksen ohituksen jälkeen.. Öinen valaistus kaupungin ulkopuolella on vähäistä joten tästä pimeydestä johtuen Yorkin tähtitaivas oli kuin satukirjasta. H ystävineen raahasi makuubunkkerin patjat pihan nurmikolle ja nukkui yönsä taivasalla. Aamulla H aloitti rankan käytännön harjoittelun ja puolen päivän jälkeen kiipesi ryhmästään ensimmäisenä koneeseen. Nousu 14000f (4,2km) korkeuteen kesti n. 10 minuuttia jonka jälkeen ohjaaja veti H:ta hihasta ja ilmoitti että on aika. Ovet avautuivat ja kaksi ensimmäistä miestä kierivät ulos koneesta. H konttasi ovelle, vilkaisi ohjaajaansa ja luvan saatuaan hyppäsi ulos koneesta, toisen ohjaajan roikkuessa lahkeessaan ja hihassaan. Toinen ohjaaja tarttui kiinni toisesta lahkeesta ja hihasta samalla kun H mietti mielessään "Miksi hitossa mä hyppäsin yksinäni, oma-aloitteisesti täysin toimivasta koneesta ulos, joku random reppu selässä?!" Muutaman sekunnin kuluttua kuitenkin H sai ajatuksensa kasaan ja suoritti pudotuksen ajalle annetut tehtävät. Meteli pudotuksen aikana oli niin kova että vaikka huusi niin kovaa kuin ääntä kurkusta lähti, ei omaa ääntään kuullut.. 6500f korkeudessa oli aika avata varjo, ohjaajat loittonivat ja H repäisi varjon auki, tunsi riuhtaisun, vilkaisi ylös ja suureksi ilokseen havaitsi varjonsa olevan täydellinen! Syvän huokaisun jälkeen voi hetken nauttia korvia hivelevästä hiljaisuudesta kunnes oli aika etsiä ohjaaja, jonka opastuksella turvallinen laskeutumispaikka paikannetaan. Laskeutuminen sujui hienosti jaloilleen, vaikkakin välittömästi varjon nykäistessä taakse päin pyllähtäen. Ohjaajat kehuivat H:n ensimmäistä hyppyä erinomaiseksi, kurssitovereistaan parhaaksi!
H:n opetellessa lentämään E ja L suuntasivat AFC (Australian Football Club), peliin. Lempinimeltään tätä ihanuutta kutsutaan footyksi, ihanuutta siksi, että pelaajajilla on päällään todella lyhyet sortsit ja hihattomat paidat. Voisi tietysti kuvittella, että pelaajilla on niin vähän päällään vain siksi, että myös naiskatsojia saataisiin paikalle, mutta näin ei kuitenkaan ole. Todellinen syy on, että kyseisessä lajissa saa repiä vaatteista estääkseen toista pelaajaa. L ja E pääsivät myös kuvaan jonkun "tyypin" kanssa, joka jakoi nimikirjoituksia. Ilmeisesti siis kyseessä oli joku pelaaja, mutta mistäs tytöt sen olisivat voineet tietää. Itse peli oli kokemus, täysnäinen katsomo, niin iso kenttä ettei toiseen päähän meinannut nähdä sekä tietysti mahtava meininki, koska kotijoukkue, Fremantle Dockers, voitti. Footyn jälkeen kun Noora pääsi töistä, suuntasivat tytöt kylille.
Myöhään lauantai-illalla E:n, L:n ja Nooran jo lähdettyä kotoa, H saapui kotiin ja ilokseen havaitsi että ovet olivat lukossa eikä avainta ollut.. Onneksi kuitenkin yksi yläkerran ikkunoista oli auki, joten H:n onnistui murtautua taloon lyhyen katolla kiipeilyn jälkeen. H meni nukkumaan ja koki hauskan herätyksen keskellä yötä kun kolme ihanaa ystävää hyppäsivät hänen sänkyynsä ilmoittamaan että he ovat tulleet kotiin. Tytöillä oli paljon kerrottavaa menneestä illasta, varsinkin taksimatkasta kotiin. Taksikuski yritti huijata tyttöjä kääntymällä monesta risteyksestä väärään suuntaan, mutta koska tytöt olivat skarppeina, taksikuski ei pystynyt tyttöjä huijaamaan. Viimeinen pisara oli kun taksikuski yritti kääntyä viimeisestä risteyksestä väärin, joten Noora huudahti kuskille: "Kiitti, me jäädään tähän". Kuski teki työtä käskettyä ja pysäytti keskelle risteystä, jolloin tytöt saivat hyvän idean maksaa potut pottuina, kerätään kolikoista 32,60 dollaria mitä taksi maksoi. Tytöt sitten varsin hitaasti laskivat kolikoitaan, viimein kolikot olivat kasassa taksin edelleen seistessä keskellä risteystä, kunnes Noora totesi kohtalokkaasti: "Eikä, me laskettiin väärin. Noh, saat 20 centtiä tippiä".
Sunnuntaina oli perinteisen Sunday Sessionin aika.
Maanantaina H, E ja L lähtivät hoitamaan asioita vuokra-autollaan. Ajelimme Perthiä ristiin rastiin pyrkien löytämään paikkoja ilman navigaattoria ja päädyimme Mullaloo nimiselle ranta-alueelle lounaalle. Lounaan jälkeen lähdimme hakemaan Nooraa töistä ja käymään ruokakaupassa ostamassa jotain "pientä" päivälliseksi. Kotiin päästyämme mukaan oli tarttunut 5 hengelle neljä kiloa grillattavaa ja ainakin muutama kilo salaattitarpeita. Päivällisseuraa oli kutsuttava, joten Soz lapsineen riensi avuksemme BBQ illalliselle.
Tiistaina H lähti Sozin ja tämän lasten kanssa hoitamaan tulevaan työpaikkaansa liittyviä asioita, E ja L suuntasivat Scarborough nimisellä alueella sijaitsevalle turistien ja surffareiden suosimalle uimarannalle. Aallot olivat ehkä jopa liian korkeat tytöille, koska tytöillä meinasi tulla pienen pieni pakokauhu selvitessään meren kuohunassa, mutta fiksuja kun olivat, suuntasivat tytöt takaisin hiekalle vain nauttimaan kauniista näkymästä.
Keskiviikkona H lähti kurssille suorittamaan rakennustyömaalla tarvittavaa White Cardia, joka vastaa suomalaista rakennustyömaan turvallisuuskorttia. Kurssin jälkeen H hankki itselleen työkengät ja kypärän ja suuntasi keskustaan palauttamaan vuokra-autoa ja tapaamaan E:n ja L:n. Päätimme mennä lasilliselle keskustassa sijaitsevaan C Restaurant nimiseen hienostomaiseen näköalaravintolaan, jota oli kehuttu jopa turistioppaissa. Pettymys oli suuri. Näköalat olivat kyllä hienot ja ravintolakerros pyöri Näsinneulamaisesti mutta ravintola itse oli nähnyt parhaat päivänsä. Lämmin, melkeinpä kuuma kierrekorkkipullollinen viini tarjoiltiin likaisista ja naarmuisista laseista ja tilaamamme juustolautanen oli ennemminkin vitsi kuin hienostoravintolan listalla tarjottava annos. Palvelu oli hidasta ja melko tökeröä. Lasilliset juotuamme ja ravintolan kierrettyä kokonainen kierros siirryimme muualle lounaalle. Tapasimme töistä päässeitä ystäviä ja hyppäsimme heidän kyytiinsä. Päivä oli epävakaa mutta päätimme silti käydä King's Parkissa. Heti puistoon päästyämme alkoi sataa, joten jatkoimme matkaa rannikolle, City Beach nimiselle rannalle. Auringonlaskun ja sateen koristama meri kuohui ja seurasimme hetken sateessa ja parimetrisissä aalloissa taistelevia surffareita ennen kotiin lähtöä.
Torstaina H aloitti ystävämme Sozin hänelle järjestämän työn rakennustyömaalla, ns. spotterina. Spotterin tehtävä on yksinkertainen ja erittäin hyväpalkkainen. Rakennuksen katolle, 244m korkeuteen asennetaan valokylttejä, joten asennuskohteen alla tulee olla tyhjä alue, johon ei työn aikana saa mennä jos vaikka jotain sattuisi putoamaan maahan. Spotterin työ on valvoa tätä aluetta ja pitää se tyhjänä.
H:n "paiskiessa" töissä, E ja L suorittivat heidän White Cardinsa, sillä heillekin oli töitä tarjolla samalla työmaalla. E:n ja L:n White Card -kurssi taisi olla paljon huvittavampi kuin H:n, sillä H oli aiemmin sanonut, että se oli tylsää eikä juuri mitään muuta. E:n ja L:n kurssin veti thaimaalainen tyttö, joka puhui täydellistä englantia. Tyttö puhui kurssin alkuun n. 3 minuuttia, jonka aikana hän kertoi toisen monistepinon sisältävän vastaukset ja toisen kysymykset, kysymysten perässä lukee vielä sivunumero, josta vastaus löytyy. Todella vaikeaa siis. Kurssivetäjä jatkoi kertoen kokeen olevan todella vakava, jonka aikana ei saa puhua, saati luntata. Kun tytöt rupesivat jo panikoimaan niin vetäjä jatkoi parhaalla mahdollisella thaikkuaksentillaan: "Joooooke! You can do iiiit!" Tytöthän meinasivat tippua tuoleiltaan, kunnes vetäjä vielä informoi kurssilaisia jos jollain on jotain kysyttävää: "Just call me!", ja lähti. Wasawasa? Kurssilla sattui olemaan myös eräs suomalainen poika, joten kolme suomalaista (kaikista seitsemästä osallistujasta) siellä yrittivät parhaansa mukaan selvitä kysymyksistä ymmärtämättä alan sanastoa ollenkaan. Mutta kaikki selvisivät kokeesta kunnialla, vaikkakin koetta ei oikeastaan edes tarkastettu, kortti käteen ja ulos.
Näistä tapahtumista on nyt jo muutama päivä, mutta kerrotaan siitä sitten taas seuraavassa päivityksessä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti