Poukaman ylityskohta näkyy vaaleana hiekkakasana Catin vasemmalla puolella
Virkistäytymisen jälkeen lähdimme ajelulle Turqoise Baylle snorklaamaan. Ranta oli valtava ja vesi turkoosin sinistä. Näimme lisää upeita värikkäitä kaloja ja kauniita koralleja, mutta veden kova virtaus viilensi vettä todella reippaasti, joten pulahdus jäi melko lyhyeksi. Matkalla takaisin leiriin päätimme kuitenkin pysähtyä nopeasti yhdelle näköala kiellekkeelle, joka alkuun vaikutti erittäinkin tylsältä, mutta sitten alkoi tapahtua. Seurasimme kun kengurut kaivoivat itselleen hiekkaan kuoppia pysyäkseen viileänä kuumassa helteessä ja taistelivat sitten hierarkisessa järjestyksessä kuka saa olla missäkin kuopassa ajamalla toisiaan pois kaivetuista kuopista. Juuri kun olimme lähdössä takaisin leirille, huomasimme valaan polskahtavan merellä. Jäimme seuraamaan tilannetta ja ihailimme kun kaksi tai kolme valasta ensin kävivät vähän hengittelemässä ja pärskäyttelivät vettä ilmaan. Seuraavaksi he aloittivat hyppelemisen ja hyppivät kilpaa korkeita näyttäviä hyppyjä ja mätkähtäviä laskeutumisia. Hienon valas shown he lopettivat läpyttelemällä suuria eviään veteen, ikään kuin vilkuttaakseen että "Kiitos, tässä kaikki tällä kertaa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti