Snorklailua ja hiekkateitä

Coral Baylle saavuttiin aamuvarhaisella ja nopean aamiaisen jälkeen H jo innokkaan veti räpylöitä jalkaan ja pesi snorkkeleita hammastahnalla. Muutama askel rannasta ja kaunis koralliriutta alkaa. H:sta tuntui kuin olisi uinut akvaariossa. Värikkäitä kalaparvia, pieniä ja puolimetrisiä kaloja uiskenteli melkein kosketusetäisyydellä. H yritti muutaman kerran sopeutua suureen kalaparveen ja uida niiden mukana voidakseen ehkä koskea yhteen mutta tyhmiä kalat eivät olleet, nopeasti tekivät vain sopivat väistöliikkeet. Hetken snorklailun jälkeen Soz huikkasi H:n luokseen katsomaan mitä hän oli löytänyt. H saapui paikalle ja suurehko kilpikonnahan se siinä rauhakseltaan uiskenteli. H innostui suuresti ja halusi seurata uutta sulavaliikkeistä ystäväänsä vaikka kuinka kauan. Mutta muulla seurueella alkoi jo märkäpaidasta riippumatta olla jo vähän kylmä, joten oli aika jättää kilppari rauhaan ja rantautua hiekalle lämmittelemään.

Matka jatkui Coral Bayltä kohti Yardi Creekiä, vain nelivetoautoille sopivalla rantatiellä, aivan rannikon hulppeiden näkymien vieressä. Matkan varrelta löytyi sadoittain termiittipesiä, kenguruja ja suuria hiekkadyynejä, joista yhden huipulle päätimme kiivetä kokeilemaan voiko hiekkamäkeä laskea pahvilaatikolla pulkan sijaan. Ei voinut.

Yardi Creekille saavuttaessa seurue koki ensimmäisen pettymyksen havaitessaan että vuorovesi oli ollut heikko jo pidemmän aikaa, sillä siinä kohtaa jossa autolla mennään yli olisi pitänyt olla jonkin verran vettä, niin että nelivedolla kuitenkin pääsee yli, mutta nyt ylityskohta oli aivan kuivaa upottavaa hiekkaa. Nelivedolla hiekkaisen poukaman ylitys sujui kuitenkin hyvin ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Tästä seurasi kuitenkin seuraava pettymys, joka kyllä koitui onneksemme kuitenkin mutta löysimme leirintäalueen, jonka ehdottomasti paras paikka, numero 16, oli vielä vapaa. Paikka oli kallion reunalla, suoralla näkymällä auringonlaskuun merenrannalla, hieman erillään muista ja jopa muut naapurit aloittivat kettuilun että mitenkäs me saatiin alueen paras paikka. Noh, innoissamme menimme paikkaa toimistosta varaamaan vain kuullaksemme että paikka on varattu jo puoli vuotta sitten, kuten kaikki muutkin alueen paikat. Harmittelimme että puolen vuoden varausaikahan vie vähän koko ajatuksen suunnitelmattomasta reissaamisesta kun pitää tarkkaan tietää missä vietetään mikäkin yö ja koska. Pettyneinä päätimme palata poukaman toiselle puolelle ja pystyttää oman leirin rannalle. Sytytimme nuotion ja istuskelimme täydessä omassa rauhassamme vuoroveden pauhatessa tähdenlentoja katsellen. Parempi näin kuin leirintäalueella muiden generaattoreiden huristessa ja taulutelevisioiden vilkkuessa asuntovaunujen ikkunoista.