Heräsimme aamulla Karijinin kansallispuistossa sijaitsevan Mt Bruce nimisen vuoren alarinteestä seurassamme Berkyn veli Moscow. Heti ensimmäisissä päivänsäteissä koko seurue pakkasi reput täyteen vesipulloja ja aloitti kiipeämisen vuoren huipulle. Alkuun tie oli mukavaa, helposti käveltävää kivipolkua, vaikkakin H:lla meinasi mennä hermot kun aina kun pääsi yhden mäen ylös joutui kulkemaan puolen mäkeä alas, ja taas ylös. Noin kolmen toinen toistaan korkeamman mäen jälkeen tie kapeni olemattomaksi kivikkoiseksi rinteeksi. Jyrkkiä nousuja littuskaisilla kivikasoilla ja samanlaisia laskeutumisia, osittain jopa rinteen reunassa roikkumista. Tässä kohtaa mainittakoon että hölmönä tyttönä H otti mallia paikallisten ystäviensä pukeutumisesta rinteeseen ja jätti vaelluskenkänsä laukkuun ja lähti kiipeämään läpsyissä kuten muutkin. Koko kroppa armoa huutaen 2 tunnin ja 2 vesilitran kiipeämisen jälkeen koitti hetki ihastella hulppeata näkymää 1248 metrin korkeudesta Mount Brucen huipulta. Kun henki oli tasaantunut ja olo alkoi olla pienen aamupalan jälkeen parempi, oli aika lähteä takaisin alas. Alastulo oli tosin lähes yhtä haastava, ellei jopa osittain haastavampi, mutta toisen kahden tunnin kiipeämisen jälkeen oltiin takaisin autolla. H:n olo oli hirveä ja jalat kioeät, kunto on näemmä päässyt vähän rappeutumaan, vaikkakin on ehkä vähän eri urheilla 30 asteen helteessä. Hyviä puolia asioissa etsivänsä henkilönä H kuitenkin lohdutti itseään ajatuksella että hän tuli tänne löytämään asioita joista hän pitää ja joista hän ei pidä, ja tämä vuorien kiipeileminen tällä tavalla ei ole H:n juttu.
Raskaan kiipeämisen jälkeen H, Cat, Berky ja Soz kiipesivät vielä yhden rinteen alas ja ylös päästäkseen eräälle keitaalle vilvoittelemaan. Karijinilla söimme vielä nopean päivällisen ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa Degray Riverin leirintäalueelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti