Vuorilla kiipeilyä

Heräsimme aamulla Karijinin kansallispuistossa sijaitsevan Mt Bruce nimisen vuoren alarinteestä seurassamme Berkyn veli Moscow. Heti ensimmäisissä päivänsäteissä koko seurue pakkasi reput täyteen vesipulloja ja aloitti kiipeämisen vuoren huipulle. Alkuun tie oli mukavaa, helposti käveltävää kivipolkua, vaikkakin H:lla meinasi mennä hermot kun aina kun pääsi yhden mäen ylös joutui kulkemaan puolen mäkeä alas, ja taas ylös. Noin kolmen toinen toistaan korkeamman mäen jälkeen tie kapeni olemattomaksi kivikkoiseksi rinteeksi. Jyrkkiä nousuja littuskaisilla kivikasoilla ja samanlaisia laskeutumisia, osittain jopa rinteen reunassa roikkumista. Tässä kohtaa mainittakoon että hölmönä tyttönä H otti mallia paikallisten ystäviensä pukeutumisesta rinteeseen ja jätti vaelluskenkänsä laukkuun ja lähti kiipeämään läpsyissä kuten muutkin. Koko kroppa armoa huutaen 2 tunnin ja 2 vesilitran kiipeämisen jälkeen koitti hetki ihastella hulppeata näkymää 1248 metrin korkeudesta Mount Brucen huipulta. Kun henki oli tasaantunut ja olo alkoi olla pienen aamupalan jälkeen parempi, oli aika lähteä takaisin alas. Alastulo oli tosin lähes yhtä haastava, ellei jopa osittain haastavampi, mutta toisen kahden tunnin kiipeämisen jälkeen oltiin takaisin autolla. H:n olo oli hirveä ja jalat kioeät, kunto on näemmä päässyt vähän rappeutumaan, vaikkakin on ehkä vähän eri urheilla 30 asteen helteessä. Hyviä puolia asioissa etsivänsä henkilönä H kuitenkin lohdutti itseään ajatuksella että hän tuli tänne löytämään asioita joista hän pitää ja joista hän ei pidä, ja tämä vuorien kiipeileminen tällä tavalla ei ole H:n juttu.

Raskaan kiipeämisen jälkeen H, Cat, Berky ja Soz kiipesivät vielä yhden rinteen alas ja ylös päästäkseen eräälle keitaalle vilvoittelemaan. Karijinilla söimme vielä nopean päivällisen ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa Degray Riverin leirintäalueelle.

Ja matka jatkuu

Tuulinen ja kostea aamu herätti meidät Yardi Creekillä. Yön jäljiltä kaikkialla oli hiekkaa ja kaikki auton ulkopuolelle jätetty oli aamukasteesta litimärkää. Kahvi oli loppu ja muutenkaan mikään ei tuntunut onnistuvan tuona aamuna, joten päätimme välttyä onnettomuuksilta ja jatkaa matkaa kohti Exmountia, jossa E ja L olivat viettäneet pidemmän aikaa aikaisemmin. Söimme aamiaista Exissä ja kiertelimme kaupungissa katsastamassa paikkoja, joissa Soz ja Berky olivat viettäneet aikaansa heidän asuessaan siellä töiden vuoksi reipas 10 vuotta sitten. Paljon oli kuulemma muuttunut tässä ajassa, mutta sama kylämäinen henki oli silti vielä olemassa. Kun oli taas aika jatkaa matkaa H hyppäsi puikkoihin ja ajoi seurueen sisämaahan Tom Price nimiseen kylään, jossa Berkyn veli Moscow asui vaimonsa Kellyn ja heidän ystävänsä Falkien kanssa. Ystävällisesti he majoittivat meidät luokseen, joten yö vietettiin vaihtelun sisätiloissa.

Seuraava aamu oli luksusta. Lämmin suihku, puhtaat vaatteet ja tukeva BBQ aamiainen. Se tunne kun monen monen päivän jälkeen pääsee suihkuun pesemään kaiken sen hiekan, hien, meriveden suolan, hyttysmyrkyn ja aurinkorasvan pois on sanoin kuvailemattoman ihana.

Rauhallisen aamun jälkeen päätimme lähteä kohti Karijinin kansallispuistoa. Se on yksi Länsi-Australialaisten ylpeyksistä, ja syystäkin. Ensitöiksemme kiipesimme alas jyrkkää punaista liuskaisesta kivestä muodostuvaa kalliota. Pohjalle päästyään H haukkasi vähän ylimääräistä ilmaa sillä näkymä oli kuin luonnon ihmeet kirjasta. Kaunis keidas aukeni punaisten kallioiden keskellä ja paikalliset saniaiset vihersivät kaikkialla. Jatkoimme matkaa pohjalla vielä vähän ja saavuimme toiselle keitaalle, joka oli vielä edellistäkin kauniimpi, sillä täällä oli vielä kaiken edellisen kauneuden lisäksi pieni vesiputouskin. Hyppäsimme jäätävän kylmään ja puhtaaseen lähdeveteen ja uimme vesiputoukselle. Hetken ihailun jälkeen oli aika vaihtaa keidasta eli kiivetä jyrkkä rinne takaisin ylös ja laskeutua seuraavaan keitaaseen pienen ajomatkan päässä. Kävi kyllä urheilusta tuo rinteiden kipuaminen ylös ja alas.

Yö vietettiin taas tähtien alla Karijinin leirintäalueella. Täällä etelän taivaalla näkee yöllä useita tähdenlentoja, joten tähtien katselusta on tullut täällä ihan joka iltainen perinne. H kertoo muille seuralaisilleen tuntemiaan tähtikuvioita ja kaikki yhdessä bongaavat tähdenlentoja. Näimmekin yhden maininnan arvoisen joka lensi liki koko taivaan läpi suuren suurena ja kirkkaana ja viimeiseksi halkesi kahtia ja jatkoi pienen hetken matkaansa kahtena pienenä tähdenlentona.

Seuraavana aamuna kahvi oli edelleen loppu, kaupassa käynnistä huolimatta joten aamukahvin makeuttamiseksi käytettiin Jelly Beans nimisiä karkkeja. Tässä kohtaa mainittakoon että H on oppinut syömään tomaattia sillä aamiaiseksi tarjottiin paahtoleipää, avokadolla ja tomaattiviipaleilla. Päivä kului Karijinin leirillä lepäillen ja muutamalla keitaalla käyden. Illaksi siirryimme Mount Brucen alle yöksi.

Yardi Creek

Ensimmäinen aamu Yardi Creekillä alkoi rauhallisesti rentoutuen kun kiinnitimme riippumatot aamiaispöydän ympärille ja lököilimme siinä kahvikupit kädessä reissusuunnitelmia tehden. Aamiaisen jälkeen kiipesimme poukaman reunojen kalliolle ja hyppäsimme 5 metrin pudotuksen virkistävään poukaman veteen. H ei tosin hypännyt kuin kerran koska hänelle uskoteltiin että poukamassa on krokotiilejä. Niitä ei kuitenkaan ollut ja hypystä selvittiin kunnialla.

Poukaman ylityskohta näkyy vaaleana hiekkakasana Catin vasemmalla puolella

Virkistäytymisen jälkeen lähdimme ajelulle Turqoise Baylle snorklaamaan. Ranta oli valtava ja vesi turkoosin sinistä. Näimme lisää upeita värikkäitä kaloja ja kauniita koralleja, mutta veden kova virtaus viilensi vettä todella reippaasti, joten pulahdus jäi melko lyhyeksi. Matkalla takaisin leiriin päätimme kuitenkin pysähtyä nopeasti yhdelle näköala kiellekkeelle, joka alkuun vaikutti erittäinkin tylsältä, mutta sitten alkoi tapahtua. Seurasimme kun kengurut kaivoivat itselleen hiekkaan kuoppia pysyäkseen viileänä kuumassa helteessä ja taistelivat sitten hierarkisessa järjestyksessä kuka saa olla missäkin kuopassa ajamalla toisiaan pois kaivetuista kuopista. Juuri kun olimme lähdössä takaisin leirille, huomasimme valaan polskahtavan merellä. Jäimme seuraamaan tilannetta ja ihailimme kun kaksi tai kolme valasta ensin kävivät vähän hengittelemässä ja pärskäyttelivät vettä ilmaan. Seuraavaksi he aloittivat hyppelemisen ja hyppivät kilpaa korkeita näyttäviä hyppyjä ja mätkähtäviä laskeutumisia. Hienon valas shown he lopettivat läpyttelemällä suuria eviään veteen, ikään kuin vilkuttaakseen että "Kiitos, tässä kaikki tällä kertaa".

Snorklailua ja hiekkateitä

Coral Baylle saavuttiin aamuvarhaisella ja nopean aamiaisen jälkeen H jo innokkaan veti räpylöitä jalkaan ja pesi snorkkeleita hammastahnalla. Muutama askel rannasta ja kaunis koralliriutta alkaa. H:sta tuntui kuin olisi uinut akvaariossa. Värikkäitä kalaparvia, pieniä ja puolimetrisiä kaloja uiskenteli melkein kosketusetäisyydellä. H yritti muutaman kerran sopeutua suureen kalaparveen ja uida niiden mukana voidakseen ehkä koskea yhteen mutta tyhmiä kalat eivät olleet, nopeasti tekivät vain sopivat väistöliikkeet. Hetken snorklailun jälkeen Soz huikkasi H:n luokseen katsomaan mitä hän oli löytänyt. H saapui paikalle ja suurehko kilpikonnahan se siinä rauhakseltaan uiskenteli. H innostui suuresti ja halusi seurata uutta sulavaliikkeistä ystäväänsä vaikka kuinka kauan. Mutta muulla seurueella alkoi jo märkäpaidasta riippumatta olla jo vähän kylmä, joten oli aika jättää kilppari rauhaan ja rantautua hiekalle lämmittelemään.

Matka jatkui Coral Bayltä kohti Yardi Creekiä, vain nelivetoautoille sopivalla rantatiellä, aivan rannikon hulppeiden näkymien vieressä. Matkan varrelta löytyi sadoittain termiittipesiä, kenguruja ja suuria hiekkadyynejä, joista yhden huipulle päätimme kiivetä kokeilemaan voiko hiekkamäkeä laskea pahvilaatikolla pulkan sijaan. Ei voinut.

Yardi Creekille saavuttaessa seurue koki ensimmäisen pettymyksen havaitessaan että vuorovesi oli ollut heikko jo pidemmän aikaa, sillä siinä kohtaa jossa autolla mennään yli olisi pitänyt olla jonkin verran vettä, niin että nelivedolla kuitenkin pääsee yli, mutta nyt ylityskohta oli aivan kuivaa upottavaa hiekkaa. Nelivedolla hiekkaisen poukaman ylitys sujui kuitenkin hyvin ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Tästä seurasi kuitenkin seuraava pettymys, joka kyllä koitui onneksemme kuitenkin mutta löysimme leirintäalueen, jonka ehdottomasti paras paikka, numero 16, oli vielä vapaa. Paikka oli kallion reunalla, suoralla näkymällä auringonlaskuun merenrannalla, hieman erillään muista ja jopa muut naapurit aloittivat kettuilun että mitenkäs me saatiin alueen paras paikka. Noh, innoissamme menimme paikkaa toimistosta varaamaan vain kuullaksemme että paikka on varattu jo puoli vuotta sitten, kuten kaikki muutkin alueen paikat. Harmittelimme että puolen vuoden varausaikahan vie vähän koko ajatuksen suunnitelmattomasta reissaamisesta kun pitää tarkkaan tietää missä vietetään mikäkin yö ja koska. Pettyneinä päätimme palata poukaman toiselle puolelle ja pystyttää oman leirin rannalle. Sytytimme nuotion ja istuskelimme täydessä omassa rauhassamme vuoroveden pauhatessa tähdenlentoja katsellen. Parempi näin kuin leirintäalueella muiden generaattoreiden huristessa ja taulutelevisioiden vilkkuessa asuntovaunujen ikkunoista.

Delfiinejä Monkey Miassa

Aamun sarastaessa Cat ja Berky heräsivät swagistään, eli paikallisten suosimasta teltan ja makuupussin yhdistelmästä, ja keittävät kaikille aamukahvit. Aamun askareiden ohessa pojat korjasivat auton katolla kiertävän vesiputkijärjestelmän, jotta matkan aikana saadaan helposti vettä tiskaamisen ja muihin tarpeisiin.

Matkalla kohti Monkey Miaa, pysähdyimme Nangan rannalle pikaiselle pulahtamiselle ja erälle vesipelejä. Vesi oli lämmintä ja matalaa ikuisuuksiin asti, mutta ranta oli todella kaunis. Virkistävän uinnin jälkeen matka jatkui kohti Denhamia, jossa pysähdyimme nopeasti ostoksille ja tapasimme Catin ystävät Katien ja Brianin. Nopean tervehtimisen jälkeen ajoimme 26 kilometrin päähän Monkey Miaan, kunnes tajusimme että kello on jo aika paljon eikä enää ehkä ole aikaa vuokrata kajakkia kuten tarkoitus oli, joten teimme matkan ties kuinka monennen u-käännöksen ja ajoimme takaisin Denhamin leirintäalueelle.

Seuraavana aamuna palasimme Monkey Miaan ja vuokrasimme kajakit. Meloimme n. 100m päähän rannasta kun vedessä polskahti. Sehän oli delfiini, ihan siinä 10 metrin päästä. Hetkeä myöhemmin delfiini parvi oli ympäröinyt meidät ja hyppelivät ja sukeltelivat uteliaina muutaman metrin päässä meistä. Onneksemme vielä Berky ja Cat omistavat vedenkestävän kameran, joten saimme otettua otuksista mahtavia kuvia, jopa vedenalaisia. Taustatietona tähän kohtaan että Monkey Mia on tunnettu turistitoimistaan, jossa delfiinit tulevat aivan rantaveteen ruokittavaksi muutaman kerran päivässä, joten meidät löytänyt parvi oli varmaan juuri tulossa aamiaiseltaan ja päättivät tulla katsomaan josko meillä olisi vähän lisää ruokaa jaettavaksi.

Seuraavaksi H päätti hypätä snorkkeleissaan katsahtamaan matalaa rannikkoa ja innostui kovasti kotiloravuista, jotka asustivat meren pohjassa. H luuli nostavansa kauniin kotilon lisätäkseen sen kokoelmaansa, mutta huvittuneena huomasi jonkin kurkkivan hämmästyneenä pitkillä silmillään ulos kuorestaan. Vuorotellen kurkistelevat narumaiset silmät olivat kyllä melkoinen näky. Sitten rapu-raukka asetettiin kajakin kannelle ja naurettiin kun rapu "käveli" itsensä takaisin mereen yhdellä limaisella jalallaan. Australialaiset ystävät naureskelivat että H taisi nyt olla vähän turhan innoissaan tämän rannan pohjasta ja sen asukeista, että kun päästään Coral Baylle niin siellähän sitä sitten on nähtävää.

Yksi silmä kerrallaan kurkkii limainen "rapu" ulos löytäneestään kotilosta (toinen silmä näkyy pienenä pisteenä ihan kotilon suulla)

Melomisen ja sukeltelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Coral Baytä.

H matkaa kohti Broomea

Vihdoin on jotain kerrottavaa H:nkin kuulumisista. E:n ja L:n matkatessa länsirannikkoa pohjoiseen H on tehnyt 12 tunnin työvuoroja ensin päivävuorossa sitten yövuorossa. Yövuoro oli enemmänkin elämys kuin työvuoro, sillä istua alimmillaan 4 asteen lämmössä ulkona ja valvoa kahden hengen voimin aluetta, jonka ohi ei kukaan yöaikaan kulje vahingossakaan. No helppojen yövuorojen ja työn loppumisajankohdan arvioimisen aikana H sai kuulla että hänen ystävänsä Cat ja Burky ovat lähdössä autolla Broomeen elokuun alussa. He halusivat olla perillä viimeistään lauantaina 18. päivä, Broome Cupia varten. H:lle tarjottiin mahdollisuutta hypätä kyytiin, kokeakseen länsirannikon road tripin ennemmin kuin lentää mahdollisuuden yli. Loppujen lopuksi H päättää lähteä matkaan heidän kanssaan. Jopa Soz innostuu ajatuksesta ja pyytää töistä muutamia viikkoja vapaata päästäkseen matkalle mukaan.

Muutaman suodun vapaapäivän aikana H hankki tarpeita road tripiä varten ja pakkasi viimein, neljän kuukauden Perthissä oleilun jälkeen, rinkkansa ja suuntasi Sozin kanssa 7. päivän iltana Berkyn ja Catin luokse pakkaamaan auton ja lähtemään matkaan. Tarkoitus oli lähteä matkaan tiistai-illalla, mutta tuntien pakkamisen, juoruamisen ja suunnittelun jälkeen pääsimme matkaan yöllä klo 3.17. Berky ajoi meidät muutaman tunnin matkan päähän Pinnacles nimisen alueen parkkipaikalle, jossa nukuimme muutaman tunnin torkut autossa, odottaen auringon nousua.

Aamun sarastaessa ajoimme Pinnacles alueelle, samaiselle kivipuistolle, jossa E ja L olivat käyneet aikaisemmin. Aamukahvit juotuamme ja jatkoimme matkaa pohjoiseen. Matkalla pysähdyimme katsomaan stromatoliittejä, eli maapallon ensimmäisiä organismeja, jotka tuottavat maapallolle happea. Näyttivät ihan mutakasoilta suolavesijärven pohjassa, ei ehkä mielenkiintoisin turistikohde, mutta pääsimmepähän tunteja kestävää keskusteluun siitä pystyykö vuohi juomaan sadevettä suolaveden pinnalta sekoittamatta vettä.

Seuraavaksi pysähdyimme Stockyard Cavelle, luolastolle, jossa kuljetaan otsalampun kanssa. Kuljimme pimeässä luolassa kunnes saavuimme umpikujaan, liian ahtaiksi käyvien käyntien vuoksi. Katselimme luolan kattorakennelmia ja havaitsimme hassun liikkuvan mustan kasan. Sehän oli pienten lepakkojen koti ja siinä me seisoimme suoraan niiden alla, otsalamput pesään osoittaen. Otimme muutaman kuvan ja poistuimme hiljaa paikalta, muutaman lepakon kiitäessä yllämme.

Luolailun jälkeen suuntasimme auton kohti Geraldtonia, jossa pysähdyimme nopeasti ostoksille. Geraltonin jälkeen jatkoimme matkaa kunnes väsymys iski ja päätimme yöpyä tien varressa.