Kotimatka alkakoon

Seuraavana aamuna oli aika pakata Åke ja lähteä takaisin kotia kohti. Matka sujui leppoisasti Åken ilmastoinnin huristessa tuttujen maisemien viilettäessä ohi. Matkan aikana jouduimme muutamiakin kertoja pysähtymään rautatien ylityskohtaan odottamaan että juna menee ohi. H hämmästeli junien pituutta kun 112 vaunua puksutteli ohitsemme. Tämä tosin oli kuulemma ihan vauva kunnon junien vieressä. Usein voi joutua kuulemma puolikin tuntia odottelemaan risteyksessä että koko juna on päässyt risteyksen ohi. Tuo 112 vaunua sentään suhisi ohi reippaassa 10 minuutissa.

Vaunut toisensa jälkeen jatkuivat horisonttiin asti

Mittatikut teiden varsilla kertovat tulvaveden korkeude

H oli ollut jo edellisenä päivänä hieman huonovointinen, mutta kotimatkan aikana olo vain paheni ja päätimme pysähtyä jo tutulle De Gray joen rannalla olevalle leirintäalueelle, jotta H voisi levätä hieman. Litrojen ja litrojen veden lipittämisen, oksentelunm kauniin jokimaiseman taukoammattoman tuijottamisen, ja yön unien jälkeen H:n olo olikin jo parempi ja matka voi jatkua Port Hedlandiin ruokaostoksille. H päätti ostaa myös Hydralite nimistä lisänesteytysjuomaa, jota käytetään nestehukkaan silloin kun pelkkä vesi ei tunnu riittävän. Tämä paransikin H:n oloa entisestään ja matka jatkui iltamyöhäisellä Samson Pointille.

Aamu Point Samsonilla oli perinteiseen Länsi-Australiaseen aamuun verrattaen hieman erilainen, sillä sijainnistaan niemen kärjessä johtuen, täällä voi nähdä auringon nousevan meren takaa, kun useimmissa rannikon kylissä ja kaupungeissa näkee vain kauniin auringonlaskun. Oli hienoa seurata kun aamuauringon kimaltaessa meren pintaan valaat kävivät haukkaamassa ilmaa ja hieman kauempana linnut, makrillit ja hait taistelivat aamupalastaan.

Pieni musta piste kuvan oikealla puolella on aamuauringossa pärskivä valas

Point Samson on vanha kalastajakylä, tosin nykyään kaivostyöläisten valloittama, joten kalastusmahdollisuudet olivat mainiot. Soz on aikoinaan harrastanut enemmänkin kalastusta harppuunalla, joten hän oli ottanut matkaan mukaan vanhan puisen harppuunansa ja oli nyt halukas kokeilemaan onneaan kivikkoisella rannikolla, jossa moinen kalastus oli sallittua. H ja Soz pukivat siis päälleen uimashortsit, märkäpaidat ja hanskat ja raahasivat snorkkelit ja harppunan veteen. H kun ei niin tuosta kalastusmuodosta mitään ymmärrä, nautti enemmänkin kauniista kaloista ja merenpohjasta kun taas Soz koitti löytää jotain ammuttavaa. H pysytteli koko ajan Sozin takana ja vilkuili koska jotain löytyy keihään päästä. Riittävän suurta kalaa ei kuitenkaan löytynyt, joten Soz ehdotti että voisimme koittaa napata otuksen, jonka nimeksi H kuuli Grayfish. Soz laittoi harppuunansa kivelle ja lähti hanskat kädessä pyydystämään tätä mysteeristä harmaata kalaa ja H ajatteli että johan on tilanne muuttumassa mielenkiintoiseksi, että nyt kalastetaan kaloja jo ihan paljain käsin. No hetken kivenkolojen kaivelun jälkeen Soz palasi kädessään sateenkaaren kirjava sakseton rapu. H oli hämillään, mikähän tuo sitten on? Tämä oli kuulemma se "harmaa kala". H tokaisi että johan on hölmö nimi kun eihän otus ole harmaa eikä edes kala! Kävi ilmi että H oli kuullut vähän väärin, sillä kyseessä oli Crayfish eikä Grayfish. No H:n ihmetellessä snorkkelipussissa mellastavaa rapua, Soz oli havainnut suuren kalan ja lähtenyt sen perään harppuunansa kanssa. Soz palasi ilman kalaa ja ilmoitti että nyt on aika nousta rantaan sillä hän oli osunut kalaan, mutta epäonnekseen vanha harppunankärki oli mennyt rikki ja haavoittunut kala oli päässyt karkuun, joten haiden voidaan odottaa saapuvan paikalle melko pian. Nousimme rantaan ja valmistimme ravusta lounasta ja jatkoimme sitten matkaa lähimpään kaupunkiin Karrathaan etsimään uutta keikäänkärkeä. Ostosten jälkeen matka jatkui taas eteenpäin kohti etelää.

Saalistetusta pikkuravusta rannalle pääsi vain pyrstö, joten kuva ei anna oikeaa kuvaa ravun kirjavuudesta, mutta onpahan edes kuva pyrstöstä

Seuraavan päivän aikana keräsimme hieman kilometrejä mittariin ja ajoimme 500 kilometrin matkan Carnavoniin asti, jossa pysähdyimme taas ostoksille ja tankkaamaan. Lounaalle pysähdyimme kauniille joen rannalle. Omassa rauhassamme saimme seurata mustien joutsenten ja pelikaanien lipuvan ohitsemme. Rannalla oli myös Australialaisille perinteinen puuhun sidottu köysi, jonka avulla voi heilauttaa itsensä veteen virkistymään. H ei moista halunnu kokeilla sillä köysi sattuu varpaisiin aika mukavasti ja H:n mielestä köysi oli turhan kaukana vedestä joten hän pelkäsi mätkähtävänsä maahan veden sijaan, mutta Soz näytti sentään H:lle taitojaan, jotta tämä sai kuvan miten homma hoidetaan.

Lounaan jälkeen ajoimme noin 60 kilometriä rantaa pitkin pohjoiseen Quobbaan tarkoituksenamme viettää yö siellä ja lähteä kokeilemaan kalaonnea heti aamusta. Quobba oli illalla meidän sinne saapuessamme todella tuulinen ja rantaan lyövät aallot todella korkeat. Kiipesimme rantakalliolle katsomaan Quobban erikoisuuksia, blowholeja, eli kallioon kaivertuneita luolia ja koloja, joiden läpi vesi virtaa ja pärskäytää geysiirin tapaan. Monia metrejä korkeat pärskeet olivat mahtavat ja äänet jotka kuuluivat kun vesi virtasi luolaan ja puski ulos luolan katon pienestä reiästä olivat kuin ison miehen kuorsaus. Hetken ihailun jälkeen, huonosta snorklaussäästä riippumatta päätimme kutenkin jäädä yöksi, toivoen että aamulla sää olisi parempi.

Seuraavana aamuna sää oli vielä hurjempi. Aallot pieksivät rantakallioihin suurina tyrskyinä, eikä ollut toivoakaan että olisi päässyt yhtä lähelle blowholea valokuvaa ottamaan kuin edellisenä iltana olimme hämärässä ilman kameraa olleet katsomassa. Matka jatkui 450 kilometrin ajomatkalla Kalbarriin, toivoen että sää siellä olisi hieman tyynempi. Kalbarriin päästyämme huomasimme ikäväksemme ettei sää ollut yhtään eilistä parempi kalastusta tai snorklailua ajatellen, vaan tuuli oli yhä liian voimakas. Päätimme siis nopeasti tutustua Kalbarrin pieneen herttaiseen kylään ja jatkaa sitten matkaa kotia kohti. Yön vietimme matkan varrella erään joen rannalla. Joki oli kuivuudesta johtuen murto-osa siitä mitä se joskus on ollut ja joen sillan alta löytyi mielenkiintoinen löytö, vanha 60-luvun auto, täysin ruostunut, hiekkaan hautautunut ja toinen kylki luodinreikiä täynnä. Löytö sai H:n ja Sozin keksimään tarinoita löydön takana, miten joku on autoa käyttänyt pankkiryöstössä tai vastaavassa rikollisessa toiminnassa, jonka jälkeen auto on sitten heitetty aikanaan voimakaana virtaavaan jokeen, johtolankojen piilottamiseksi. Ja nyt vasta vuosien ja vuosien jälkeen auto on taas kuivalla maalla.

Seuraavan päivän aikana matkamme jatkui takaisin Perthiin asti uutta rantatietä pisin. Sanoin kuvailemattoman mahtava reissu oli nyt takana ja oli taas aika palata arkeen. H:n onneksi matkasta on muistona sadoittain valokuvia ja ikimuistoisia kokemuksia. H kiittää ja kuittaa nyt tämän reissun odotuksiaan hienommaksi ja jää odottelemaan seuraavaa reissua.

Broomen nähtävyyksiä ja paikallista elämää

Paikallisen Broome Cupin jälkeen seuraavaa päivää vietettiin rauhallisin merkein Maxinen ja Clarkien luona. Kun alettiin keskustella mitä valmistaa illalliseksi, Clarkie keksi että voisimme hyvin lähteä kokeilemaan rapuonneamme hänen veneellään. H oli kalastamisesta pitävänä heti innokkaana lähdössä mukaan, joten H, Soz, Clarkie ja Maxine pakkasivat rapuverkot autoon ja ajoivat rantaan laskemaan venettä. Heti rannasta liikkelle lähdettyä H ihmetteli omituista kasvillisuutta veden pinnalla kunnes tajusi että nehän olivat puiden latvoja. Vuorovesi Broomessa on niin voimakas että ala- ja yläveden ero voi olla jopa 10 metriä, joten rannan lähellä kasvavat puut uppoavat vuoroveden aikana veden alle. Muutama autokin oli vähän turhan lähelle rantaa parkeerattu ja Clarkie oli huolissaan että toivottavasti eivät ole turisteja vaan ymmärtävät siirtää autonsa ennen vuoroveden laskua.

Suuntasimme veneen puiden latvojen väliin, samalla kun Max kiinnitteli pieniä syöttikaloja ja lampaankyljyksiä pyöreisiin rapuverkkoihin. H ihmetteli että johan on ravuilla delikantti maku kun pitää lampaanpaloilla heitä verkkoihin houkutella. Yhteensä 8 verkkoa laskettiin eri puiden väleihin ja verkkomerkit heitettiin aina viereiseen puuhun. Sitten ajeltiin veneellä ympyrää hetki ja odoteltiin että ravut ehtivät ruokailemaan. Kun verkkojen pudotuskierros oli tehty, oli aika ensimmäiselle nostokierrokselle. Ensimmäisen verkon nosti Soz, ja H:n ja muidenkin suureksi iloksi, verkosta löytyi suuri mutarapu joka nyt heitettiin kylmälaukkuun jäiden sekaan. Sitten jatkettiin kierrosta, mutta millään muulla verkolla ei tuntunut onnea olevan. Verkot pudotettiin takaisin ja kierroksia jatkettiin epäonnekkaasti. Kolmen kierroksen jälkeen seurue päätti alkaa nostamaan verkkoja takaisin veneeseen, vähäisestä saalista huolimatta, sillä vuorovesi oli jo alkanut vähän laskea. Vihoviimeisen verkon sai vieraana nostaa H, ja ensikertalaisen tuurilla tuosta viimeisestä verkostahan nousi kuin nousikin KAKSI rapua. Onnistunut ravustusreissu siis kuitenkin, saaliinaan kolme rapua seurue palasi kotiin valmistaakseen ravuista maittavaa paellatyyppistä illallista.

Seuraavana päivänä H tutustuu Broomeen taas vähän lisää, tällä kertaa paikallisen panimon merkeissä. Berky, Cat ja Soz vievät H:n Broomen tunnetuimpaan Matso's nimiseen panimoon lounaalle. Panimo on erittäin tunnettu erikoisesta olut-valikoimastaan, sillä tavallisen oluen lisäksi heiltä löytyy esimerkiksi, inkivääri-, mango- ja chiliolutta.

Maittavan lounaan ja mielenkiintoisten oluiden maistelun jälkeen oli aika palata kotiin ja lähteä illan ohjelmanumeroon, paikallisen tähtitieteilijän Quickyn tähtishowhun. Quicky on itseoppinut tähtien ja avaruudentuntija, joka nykyään järjestää viikottaisia iltamia, joissa hän jakaa tietämyksiään kiinnostuneille turisteille ja paikallisille vierailijoille. Paikanpäällä oli 5 suurensuurta kaukoputkea, jotka oli suunnattu taivaalle, sinäiltana näkyville mielenkiintoisille kohteille. Näistä putkien näkymistä hienoin oli ehdottomasti Saturnus, joka loisti kirkkaana kaikkine renkaineen. Quickyllä oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva, mutta helposti ymmärrettävä tapa selostaa taivaankappaleita ja tapahtumia. Hän esimerkiksi vertasi taivaankappaleiden kokoja hiekanjyviin ja hedelmiin. Etäisyydet ja valonnopeus selitettiin välimatkoilla maasta löytyvien sijaintien välillä. Mieleen jäi esimerkiksi se että mikäli ihminen pystyisi matkustamaan valonnopeudella, voisi hän siirtyä Perthistä Broomeen kolmessa sekunnissa, meillä kun matkaan meni noin 10 päivää. Lisäksi mainittiin että maapalloa lähimpään tähteen matkustaisi ihmisen tällä hetkellä kykenevällä vauhdilla n. 60000 vuotta.

Seuraava päivä on H:n toistaiseksi viimeinen päivä Broomessa, joten tämän kunniaksi aamiaisen jälkeen käydään vielä yhdellä Broomen nähtävyyksistä, vanhan sataman suurella laiturilla. Kiiruhdimme laiturille aamun vuoroveden aikaan, sillä kun vesi on matalalla, laiturin alle ja viereen jää kuoppaisen pohjan vuoksi suuria, matalia vesialtaita, joihin usein jää jumiin jos jonkinmoisia mereneläviä. H oli innoissaan nähdessään pieniä pallo- ja kissakaloja, meritähtiä sun muita. Hienoin löytö oli kuitenkin melko harvinaisenakin pidetty, pieni, erittäin myrkyllinen ja todella kaunis sinirengasmustekala. Nimensä otus saa siitä että uhattuna mustekala väläyttää kellertävässä värityksessään piileviä kirkkaan sinisiä renkaita pelottaakseen uhkaajansa pois, mikäli tämä ei kuitenkaan auta, käyttää mustekala tappavaa myrkkyänsä lamauttaakseensa toisen hengityksen. Ihmistä pistäessään mustekala aiheuttaa ihmisen koko hengityselimistön ja lihaksiston lamaantumisen n. 12 tunniksi kunnes myrkky on haihtunut. Pistosta on siis mahdollista selvitä hengissä, mikäli mukana on henkilö, joka tietää mitä tehdä, eli antaa ensiapua 12 tunnin ajan. Elukan myrkyllisyydestä oppineena H pysytteli kivien päällä altaassa kahlaamisen sijaan eikä lähtenyt sorkkimaan mustekalaa sen enempää.

Päivällä kävimme paikallisessa krokotiilipuistossa, jossa kuljimme opastetun kierroksen, jossa seurasimme kun krokot taistelivat jaettavista ruokapaloista ja kuuntelimme kertomuksia puiston sadoista krokotiileistä. Iltaa vietettiin Gantheaume Pointin rannalla, shakkia auringonlaskuun pelaten. Tämän jälkeen siirryimme ystävien kanssa illalliselle viihtyisään japanilaiseen ravintolaan.

Broome, ihana Broome

H heräsi aamulla risujen ratinaan ja päänsä nostaessaan hämmästyi kun lauma lehmiä mussutti ruohoa ihan muutaman metrin päässä H:n pedistä. Innokkaana H nappasi kameransa ja alkoi kuvaamaan niinkin kotoisia eläimiä kun lehmiä. Kun lauma eteni leirintäalueella eteenpäin oli meidän aika keittää jellybean-kahvit ja jatkaa matkaa kohti Broomea.

Tällä kertaa H ei kiivennytkään Berkyn ja Catin LandCruiseriin vaan Broomeen myös matkalla olevan Falkien 500 hevosvoiman Holdeniin. Tällä pelillä saatiinkin kurottua mukava tunti perässä ajaviin Berkyyn ja Catiin.

Perille Broomeen siis saavuttiin perjantaina iltapäivällä. Ensitöikseen H lähti hakemaan Åkea paikalliselta korjaamolta, jonne E ja L olivat sen ennen Suomeen lähtöään jättäneet. Mekaanikko oli hävittänyt auton avaimet mutta onneksemme ne löytyivät muutaman tunnin etsinnän jälkeen, sillä välin kun H kävi tervehtimässä Berkyn Broomessa asuvaa siskoa Maxinea ja hänen miestään Clarkiea. Åke oli tyttöjen jäljiltä hyvässä kunnossa, vaikkakin ehkä vähän roskaa ja mädäntynyttä ruokaa oli löydettävissä. Korjaaja oli tehnyt hyvää työtä hajonneet etuakselin tms. korjaamisessa ja kaapelistartin jälkeen Åke hyrisi taas tyytyväisenä ja kuljetti H:n illanviettoon.

Broome on aivan ihana, suhteellisen pieni japanilaisten helmenkalastajien alunperin pystyttämä kaupunki, jossa kalastus ja helmibisnes jylläävät yhä voimakkaina. Kaupungin hauskoihin ominaisuuksiin kuuluvat mielettömän kokoiset liikenneympyrät, se ettei kenelläkään ole postilaatikkoa ja se että kaupungin lentokenttä on kaupungin keskustassa, joten vähän väliä suuret ja pienet lentokoneet lentävät ylitsesi muutaman sadan metrin korkeudessa.

Ensimmäisen Broome-päivänsä H aloitti pienellä kiertoajelulla Åkensa kanssa ja ajoi suurien liikenneympyröiden läpi tarkastamaan kaupungin keskustaa, rantoja, satamaa ja torilla järjestettäviä markkinoita.

Illalla oli luvassa Broomen vuosittainen ravikisan huipennus, Broome Cup. Cup oli tavalliseen tottuneelle H:lle melkoinen yllätys. Naiset olivat pukeutuneet hienon hienoihin mekkoihin ja hiuskoristeisiin, ja mitä nuorempi nainen, sen korkeammat korot. H tunsi olonsa ehkä vähän alipukeutuneeksi matalissa tossuissaan, mutta osasi kyllä tarpeen tullessa kertoa tämän olevan hänen ensimmäinen cupinsa. Hyvä tuurisena H löysi jopa itselleen hylätyn hiuskoristeenkin ja sopeutui joukkoon taas vähän paremmin. Hauskan illan päättyessä H seurasi huvittuneena matalissa tossuissaan kun muut naiset kulkivat kotia kohti hienoissa mekoissaan kengät kädessään!

Vuorilla kiipeilyä

Heräsimme aamulla Karijinin kansallispuistossa sijaitsevan Mt Bruce nimisen vuoren alarinteestä seurassamme Berkyn veli Moscow. Heti ensimmäisissä päivänsäteissä koko seurue pakkasi reput täyteen vesipulloja ja aloitti kiipeämisen vuoren huipulle. Alkuun tie oli mukavaa, helposti käveltävää kivipolkua, vaikkakin H:lla meinasi mennä hermot kun aina kun pääsi yhden mäen ylös joutui kulkemaan puolen mäkeä alas, ja taas ylös. Noin kolmen toinen toistaan korkeamman mäen jälkeen tie kapeni olemattomaksi kivikkoiseksi rinteeksi. Jyrkkiä nousuja littuskaisilla kivikasoilla ja samanlaisia laskeutumisia, osittain jopa rinteen reunassa roikkumista. Tässä kohtaa mainittakoon että hölmönä tyttönä H otti mallia paikallisten ystäviensä pukeutumisesta rinteeseen ja jätti vaelluskenkänsä laukkuun ja lähti kiipeämään läpsyissä kuten muutkin. Koko kroppa armoa huutaen 2 tunnin ja 2 vesilitran kiipeämisen jälkeen koitti hetki ihastella hulppeata näkymää 1248 metrin korkeudesta Mount Brucen huipulta. Kun henki oli tasaantunut ja olo alkoi olla pienen aamupalan jälkeen parempi, oli aika lähteä takaisin alas. Alastulo oli tosin lähes yhtä haastava, ellei jopa osittain haastavampi, mutta toisen kahden tunnin kiipeämisen jälkeen oltiin takaisin autolla. H:n olo oli hirveä ja jalat kioeät, kunto on näemmä päässyt vähän rappeutumaan, vaikkakin on ehkä vähän eri urheilla 30 asteen helteessä. Hyviä puolia asioissa etsivänsä henkilönä H kuitenkin lohdutti itseään ajatuksella että hän tuli tänne löytämään asioita joista hän pitää ja joista hän ei pidä, ja tämä vuorien kiipeileminen tällä tavalla ei ole H:n juttu.

Raskaan kiipeämisen jälkeen H, Cat, Berky ja Soz kiipesivät vielä yhden rinteen alas ja ylös päästäkseen eräälle keitaalle vilvoittelemaan. Karijinilla söimme vielä nopean päivällisen ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa Degray Riverin leirintäalueelle.

Ja matka jatkuu

Tuulinen ja kostea aamu herätti meidät Yardi Creekillä. Yön jäljiltä kaikkialla oli hiekkaa ja kaikki auton ulkopuolelle jätetty oli aamukasteesta litimärkää. Kahvi oli loppu ja muutenkaan mikään ei tuntunut onnistuvan tuona aamuna, joten päätimme välttyä onnettomuuksilta ja jatkaa matkaa kohti Exmountia, jossa E ja L olivat viettäneet pidemmän aikaa aikaisemmin. Söimme aamiaista Exissä ja kiertelimme kaupungissa katsastamassa paikkoja, joissa Soz ja Berky olivat viettäneet aikaansa heidän asuessaan siellä töiden vuoksi reipas 10 vuotta sitten. Paljon oli kuulemma muuttunut tässä ajassa, mutta sama kylämäinen henki oli silti vielä olemassa. Kun oli taas aika jatkaa matkaa H hyppäsi puikkoihin ja ajoi seurueen sisämaahan Tom Price nimiseen kylään, jossa Berkyn veli Moscow asui vaimonsa Kellyn ja heidän ystävänsä Falkien kanssa. Ystävällisesti he majoittivat meidät luokseen, joten yö vietettiin vaihtelun sisätiloissa.

Seuraava aamu oli luksusta. Lämmin suihku, puhtaat vaatteet ja tukeva BBQ aamiainen. Se tunne kun monen monen päivän jälkeen pääsee suihkuun pesemään kaiken sen hiekan, hien, meriveden suolan, hyttysmyrkyn ja aurinkorasvan pois on sanoin kuvailemattoman ihana.

Rauhallisen aamun jälkeen päätimme lähteä kohti Karijinin kansallispuistoa. Se on yksi Länsi-Australialaisten ylpeyksistä, ja syystäkin. Ensitöiksemme kiipesimme alas jyrkkää punaista liuskaisesta kivestä muodostuvaa kalliota. Pohjalle päästyään H haukkasi vähän ylimääräistä ilmaa sillä näkymä oli kuin luonnon ihmeet kirjasta. Kaunis keidas aukeni punaisten kallioiden keskellä ja paikalliset saniaiset vihersivät kaikkialla. Jatkoimme matkaa pohjalla vielä vähän ja saavuimme toiselle keitaalle, joka oli vielä edellistäkin kauniimpi, sillä täällä oli vielä kaiken edellisen kauneuden lisäksi pieni vesiputouskin. Hyppäsimme jäätävän kylmään ja puhtaaseen lähdeveteen ja uimme vesiputoukselle. Hetken ihailun jälkeen oli aika vaihtaa keidasta eli kiivetä jyrkkä rinne takaisin ylös ja laskeutua seuraavaan keitaaseen pienen ajomatkan päässä. Kävi kyllä urheilusta tuo rinteiden kipuaminen ylös ja alas.

Yö vietettiin taas tähtien alla Karijinin leirintäalueella. Täällä etelän taivaalla näkee yöllä useita tähdenlentoja, joten tähtien katselusta on tullut täällä ihan joka iltainen perinne. H kertoo muille seuralaisilleen tuntemiaan tähtikuvioita ja kaikki yhdessä bongaavat tähdenlentoja. Näimmekin yhden maininnan arvoisen joka lensi liki koko taivaan läpi suuren suurena ja kirkkaana ja viimeiseksi halkesi kahtia ja jatkoi pienen hetken matkaansa kahtena pienenä tähdenlentona.

Seuraavana aamuna kahvi oli edelleen loppu, kaupassa käynnistä huolimatta joten aamukahvin makeuttamiseksi käytettiin Jelly Beans nimisiä karkkeja. Tässä kohtaa mainittakoon että H on oppinut syömään tomaattia sillä aamiaiseksi tarjottiin paahtoleipää, avokadolla ja tomaattiviipaleilla. Päivä kului Karijinin leirillä lepäillen ja muutamalla keitaalla käyden. Illaksi siirryimme Mount Brucen alle yöksi.

Yardi Creek

Ensimmäinen aamu Yardi Creekillä alkoi rauhallisesti rentoutuen kun kiinnitimme riippumatot aamiaispöydän ympärille ja lököilimme siinä kahvikupit kädessä reissusuunnitelmia tehden. Aamiaisen jälkeen kiipesimme poukaman reunojen kalliolle ja hyppäsimme 5 metrin pudotuksen virkistävään poukaman veteen. H ei tosin hypännyt kuin kerran koska hänelle uskoteltiin että poukamassa on krokotiilejä. Niitä ei kuitenkaan ollut ja hypystä selvittiin kunnialla.

Poukaman ylityskohta näkyy vaaleana hiekkakasana Catin vasemmalla puolella

Virkistäytymisen jälkeen lähdimme ajelulle Turqoise Baylle snorklaamaan. Ranta oli valtava ja vesi turkoosin sinistä. Näimme lisää upeita värikkäitä kaloja ja kauniita koralleja, mutta veden kova virtaus viilensi vettä todella reippaasti, joten pulahdus jäi melko lyhyeksi. Matkalla takaisin leiriin päätimme kuitenkin pysähtyä nopeasti yhdelle näköala kiellekkeelle, joka alkuun vaikutti erittäinkin tylsältä, mutta sitten alkoi tapahtua. Seurasimme kun kengurut kaivoivat itselleen hiekkaan kuoppia pysyäkseen viileänä kuumassa helteessä ja taistelivat sitten hierarkisessa järjestyksessä kuka saa olla missäkin kuopassa ajamalla toisiaan pois kaivetuista kuopista. Juuri kun olimme lähdössä takaisin leirille, huomasimme valaan polskahtavan merellä. Jäimme seuraamaan tilannetta ja ihailimme kun kaksi tai kolme valasta ensin kävivät vähän hengittelemässä ja pärskäyttelivät vettä ilmaan. Seuraavaksi he aloittivat hyppelemisen ja hyppivät kilpaa korkeita näyttäviä hyppyjä ja mätkähtäviä laskeutumisia. Hienon valas shown he lopettivat läpyttelemällä suuria eviään veteen, ikään kuin vilkuttaakseen että "Kiitos, tässä kaikki tällä kertaa".

Snorklailua ja hiekkateitä

Coral Baylle saavuttiin aamuvarhaisella ja nopean aamiaisen jälkeen H jo innokkaan veti räpylöitä jalkaan ja pesi snorkkeleita hammastahnalla. Muutama askel rannasta ja kaunis koralliriutta alkaa. H:sta tuntui kuin olisi uinut akvaariossa. Värikkäitä kalaparvia, pieniä ja puolimetrisiä kaloja uiskenteli melkein kosketusetäisyydellä. H yritti muutaman kerran sopeutua suureen kalaparveen ja uida niiden mukana voidakseen ehkä koskea yhteen mutta tyhmiä kalat eivät olleet, nopeasti tekivät vain sopivat väistöliikkeet. Hetken snorklailun jälkeen Soz huikkasi H:n luokseen katsomaan mitä hän oli löytänyt. H saapui paikalle ja suurehko kilpikonnahan se siinä rauhakseltaan uiskenteli. H innostui suuresti ja halusi seurata uutta sulavaliikkeistä ystäväänsä vaikka kuinka kauan. Mutta muulla seurueella alkoi jo märkäpaidasta riippumatta olla jo vähän kylmä, joten oli aika jättää kilppari rauhaan ja rantautua hiekalle lämmittelemään.

Matka jatkui Coral Bayltä kohti Yardi Creekiä, vain nelivetoautoille sopivalla rantatiellä, aivan rannikon hulppeiden näkymien vieressä. Matkan varrelta löytyi sadoittain termiittipesiä, kenguruja ja suuria hiekkadyynejä, joista yhden huipulle päätimme kiivetä kokeilemaan voiko hiekkamäkeä laskea pahvilaatikolla pulkan sijaan. Ei voinut.

Yardi Creekille saavuttaessa seurue koki ensimmäisen pettymyksen havaitessaan että vuorovesi oli ollut heikko jo pidemmän aikaa, sillä siinä kohtaa jossa autolla mennään yli olisi pitänyt olla jonkin verran vettä, niin että nelivedolla kuitenkin pääsee yli, mutta nyt ylityskohta oli aivan kuivaa upottavaa hiekkaa. Nelivedolla hiekkaisen poukaman ylitys sujui kuitenkin hyvin ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Tästä seurasi kuitenkin seuraava pettymys, joka kyllä koitui onneksemme kuitenkin mutta löysimme leirintäalueen, jonka ehdottomasti paras paikka, numero 16, oli vielä vapaa. Paikka oli kallion reunalla, suoralla näkymällä auringonlaskuun merenrannalla, hieman erillään muista ja jopa muut naapurit aloittivat kettuilun että mitenkäs me saatiin alueen paras paikka. Noh, innoissamme menimme paikkaa toimistosta varaamaan vain kuullaksemme että paikka on varattu jo puoli vuotta sitten, kuten kaikki muutkin alueen paikat. Harmittelimme että puolen vuoden varausaikahan vie vähän koko ajatuksen suunnitelmattomasta reissaamisesta kun pitää tarkkaan tietää missä vietetään mikäkin yö ja koska. Pettyneinä päätimme palata poukaman toiselle puolelle ja pystyttää oman leirin rannalle. Sytytimme nuotion ja istuskelimme täydessä omassa rauhassamme vuoroveden pauhatessa tähdenlentoja katsellen. Parempi näin kuin leirintäalueella muiden generaattoreiden huristessa ja taulutelevisioiden vilkkuessa asuntovaunujen ikkunoista.