Vihdoin kaiken säätämisen jälkeen L ja E pääsivät lähtemään iltapäivällä tiistaina 29.5. Tytöt päättivät että onnea on nyt vain koitettava ja katsottava kuinka pitkälle Åke jaksaa heitä viedä. Matkaa oli edessä paljon ja tytöt päättivät ajaa suorinta tietä ensin Mingenew nimiseen kylään tutustumaan paikalliseen kuppilaan, jossa ystävämme Noora joskus vuosia sitten työskenteli. Matka jatkui nopean pysähdyksen jälkeen Geraldtoniin, johon päästessään kello oli jo yli yhdentoista illalla, joten tytöt olivat väsyksissä ja päättivät pistää Åken parkkiin rannalle ja painua pehkuihin.
Aamulla tytöt saivat äkkiherätyksen, kun joku koputteli ikkunoihin. Kukapa muu siellä olisi voinut ollakaan kuin ranger, joka oli tullut meitä sakottamaan, koska täällä ei ole sallittua yöpyä autossa muuta kuin leirintäalueilla. Noh, onnekseen tytöt kuitenkin selvisivät ilman sakkoja ja saivat monia hyviä vinkkejä rangerilta. Tämä
kertoi esimerkiksi että Länsi-Australiassa kaikki rangerit työskentelevät aamu kuudesta ilta kuuteen eli jos haluamme yöpyä leirintäalueiden ulkopuolella niin majoitus kannattaa hoitaa heidän työaikansa ulkopuolella. Mutta jos kuitenkin sakot uhkaavat jossain vaiheessa niin ranger kehoitti tyttöjä antamaan väärän nimen sekä
osoitteen, sillä heillä ei ole oikeutta kysyä virallisia papereita kuten esim. passia. Ja näin selviää silti ilman että sakot täytyisi maksaa. Herätyksen jälkeen tytöt tutustuivat kaupunkiin hetken ja totesivat että tylsä paikkahan tuo oli ja jatkoivat matkaansa eteenpäin.
Puolilta päivin tytöt saapuivat Kalbarriin lounaalle. Lounaan nautittuaan tytöt päättivätkin yöpyä seuraavan yön siellä, koska kylä vaikutti todella kauniilta ja muutenkin mukavalta. Kun tytöt pääsivät leirintäalueelle niin heidät valtasi pienenpieni alemmuudentunne kaikkien niiden valtavien asumisjärjestelyiden vuoksi, oli linja-auton kokoisia asuntoautoja, pienesti pakattuja asuntovaunuja joista lähtee
lisäosia pienen yksiön verran ja kolmen huoneen telttoja. Päivä kului rattoisasti rannalla ilman ketään häiritsemässä, talvi kun on niin rannat olivat autiot
vaikka lämpötila oli n. +25.
Seuraavana aamuna tytöt kävivät katsomassa kuinka pelikaania ruokittiin ja sen
jälkeen jatkoivat taas matkaansa. He pysähtyivät katsomaan maisemia Kalbarrin kansallispuistoon. Hawks Head oli pysähdyttävän kaunis, pystysuora kiviseinämä ja alhaalla joki. Tytöt kävelivät pientä polkua joelle, ihastelivat maisemia ja kärsivät kärpäsistä. Paluumatkalla L huomasi silmäkulmassaan liikettä, pomppasi ilmaan ja kiljui, vihreä käärmehän se oli meinannut L:n kengän alle päätyä. Tämän jälkeen L oli turvallisesti parkkipaikan puolella, kun taas E jäi loukkuun eikä uskaltanut jatkaa matkaansa käärmeen vierestä. Onneksi käärme päätti hetken päästä jatkaa matkaansa puskaan ja E pääsi autolle. Matkaa jatkettiin uuden sydänrytmin kanssa mahdollisimman kauas kyseisestä paikasta eli Denhamiin asti tytöt ajelivat. Matkan varrella rattia piti kääntää n. 3 kertaa ja nähtävää oli vaikka kuinka paljon eli puskaa, puskaa, kuollut kenguru, puskaa, hiekkaa, joku eläin, puskaa, kuollut kenguru, hiekkaa. Denhamissa heitä vastassa oli lauma emuja keskellä katua, joista viikonlopun aikana muodostui oikea pain in the arse.
Seuraavana aamuna tytöt ajoivat n. 30 kilometrin matkan lomaparatiisiin nimeltä Monkey Mia ja päättivät majoittua sinne kahdeksi yöksi, koska kyllähän he jo loman tarpeessa olivatkin. Päivä kulutettiin rannalla, jota oli jälleen silmänkantamattomiin ja tässä vaiheessa vielä emuja kummastellen ja ihastellen. Iltapäivällä oli aika astua katamaraaniinja suunnata auringonlaskua ihastelemaan mereltä käsin sekä näkemään merielämää. Nähtiin delfiinejä, merikäärme, metrisiä kilpikonnia, parimetrinen rausku ja 450 kiloinen dugongi, juu ja kyllä, dugongi on eläin.
Loman toisen päivän aamuna tytöt suuntasivat katsomaan ja syöttämään delfiinejä, jotka joka aamu tulevat ruokittavaksi ihan rantaveteen. Keskipäivällä oli tiedossa jälleen bongausreissu katamaraanin kyydissä, jonka tuloksena E sanoi itsensä irti meressä uimisesta enää ikinä, sen verran paljon tuli vedenalaista elämää nähtyä. Illalla tytöt olivat jo saaneet tarpeekseen röyhkeistä emuista, jotka koittivat varastaa kaiken ruuan
suoraan kädestä. Viikonloppu oli onnistunut ja rentouttava, mutta kaksi päivää oli aivan tarpeeksi kyseisessä lomakylässä, jossa on vain ranta, pieni turistishop sekä
kaksi ravintolaa ja jossa pullasorsina toimivat emut ja delfiinit.
Monkey Miasta lähdettyään tytöt pysähtyivät vielä Ocean Parkiin katsomaan erilaisia vesieläimiä ja kaloja (esim. parimetrinen lemonshark), jonka jälkeen E oli
vielä varmempi että tästä lähin ui vaan uima-altaissa. Matka jatkui Carnarvoniin, jossa tytöt olivat innoissaan isosta kaupasta, jollaista ei oltu nähty sitten
Geraldtonin. Tytöt viettivät kaupungissa kolme yötä, joiden aikana he kävivät kaupoilla, ravintoloissa ja tutustuivat muihin reissaajiin.
Carnarvonista matka jatkui sateisessa säässä kohti Coral Bayta. Perillä leirielämään lopen kyllästyneet ja televisiota kaivanneet tytöt päättivät hyödyntää huonon sään ja törsätä hotellihuoneeseen. Seuraavat 22 tuntia tytöt viettivät visusti peiton alla
leffoja katsellen. Lähtöaamuna Åke oli suuttunut, koska oli joutunut viettämään sateisen yön yksin ja tästä syystä hän oli tyhjentänyt akkunsa. Tyttöjen onneksi hotellista löytyi apua ja tytöt pääsivät jatkamaan matkaansa. Coral Bayssa ei ollut
mitään nähtävää ja he suuntasivat Exmouthiin.
He päättivät kuitenkin jatkaa suoraan Exmouthin ohi, koska niemen toisella puolella oli jälleen kansallispuisto sekä pitkä koralliriutta. Tytöt majoittuivat keskelle puskia ilman suihkua, sähköä, juoksevaa vettä, ainoastaan ekovessa. Illan pimetessä tytöt kokkasivat kaasuhellallaan ja ihastelivat miljoonia tähtiä ja näkyvissä olevaa linnunrataa. Seuraavana aamuna retki jatkui kansallipuiston vaellusreitille, tytöt kipusivat ja kapusivat kivisiä rotkoja ylösalas ja taas heitä kohtasi pystysuora kiviseinämä molemmin puolin jokea. Sieltä he jatkoivat Turquoise Beachille, että L pääsi snorklaamaan. E kärsi kuumuudesta rantahiekalla ja yritti pitää päänsä uimattomuuden suhteen, kunnes L komensi E:n veteen. E kävi itsensä kanssa henkisen taistelun ja lopulta päätyi kalojen keskelle uimaan kyyneleet silmissä. Pelot oli kohdattu tältä erää ja tytöt jatkoivat Vlaming Head majakalle ja Surfers Beachille, joissa maisemat olivat jo totuttuun tapaan mahtavat. Tämän jälkeen oli aika palata Exmouthiin ja pistää leiri pystyyn taas.
Exmountissa muutaman päivän vietettyään tytöt päättivät kokeilla onneaan ja etsiä töitä. Päivän etsinnät ja soittelut tuottivatkin heti tulosta ja E:llä oli seuraavana päivänä testivuoro paikallisessa ravintolassa tarjoilijana ja jonka päätteeksi E:llä
oli työpaikka. L soitteli paikalliseen maalausliikkeeseen ja saikin ihan mukavan vastaanoton, mutta työt alkaisivat vasta n.3-4vk kuluttua. Tytöt olivat aiemmin päivällä bonganneet keskustan ilmoitustaululla lapun, jossa haettiin työntekijöitä kansallispuistossa sijaitsevaan luxyry bush resorttiin. E:n työpaikan varmistuttua L rohkaistui soittamaan ja hän tapasikin henkilöstövastaavan, joka sen kummempia
kyselemättä tarjosi L:lle mahdollisuutta aloittaa 10. päivän työputki seuraavana sunnutaina. L tarttui uuteen kokemukseen ja on nyt lähdössä ”puskaan”.
N.1300 kilomeriä on nyt takana ja nyt on aika tehdä kuukausi töitä ja sitten matka jatkuu kohti Tom Pricea ja sitä kautta Port Hedlandiin!
